torstai 28. lokakuuta 2010

Helpot verikynnet

Nyt näyttäydyn täälä näitä harvoja kertoja kamalien nysäkyntieni kanssa. En muuten siivoa enää koskaan sillä sain 2 kynttä tökättyä tosi siististi ihan täysillä. Toinen repesi vielä oikein kunnolla. Nämä siis vasempaan käteen, eli leikkasin sitten oikeastakin pois kaikki.

Angstasin pari päivää kun tässä meni nyt kaikki halloweenkynsi-ideat kun ei näihin saa mitään toteutettua, mutta nämä sopivat teemaan ja kuvaavat samalla sitä viiltävää tuskaa, mikä tästä seurasi.

Seuraavat verikynnet esittelen itseleikatuilla oikean käden kynsillä. Vasen on vielä niin surullista katsottavaa.
Kokeilin sitten vasuriin pikkusen tummempaa lakkaa sekaan, mutta näyttivät paremmilta yhdellä värillä.

Tällaista siis tänään. Voi varautua hiljenevään kynsipäivitykseen, koska mä en kestä näitä kynsiäni. Ainakin siihen asti että vasemman nimettömän vereslihan yli kasvaa jotakin..

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Sally Hansenin lakkoja - ihanan tummia ja syksyisiä

Tänään sain aikaiseksi koota kuvat Sally Hansenin Salon Manicure Kit -pakkauksesta.  Deep collection väreiltään.

Tämäkin on siis niitä Cosmetic4lessiltä tilattuja ja euroissa tämän setin hinta on 5,71€ ja sisältää 5kpl 4,95ml pulloa, eli mavaloiden ja NC:n kokoisia noin. Yllärinä paketissa oli myös muutama arkki ranskistarroja.
 Lakkojen sävyille en löytänyt nimiä netistä, pakkauksesta tai edes pullosta, mutta tässäpä kuvia:

Tämä ruosteenvärinen kaunis lakka erottui muista lakoista heti sen selkeän shimmerisyytensä takia. Oikein kaunis sävy ja tässä vähäisessä auringonvalossa mitä nyt on ollut, lakka kimalteli kauniisti.

Aivan ihanan värinen tummempi tummanpunainen!! Tämä on nyt uusi suosikki vanhoista punaisistani. Tässä hieman vertailua:
Vas: Sally Hansen, Kesk: Essence Glamorous, Oik: Gosh Lambada.
Lambada nyt on selkeästikkin peruspunaisin ja vähän oranssiin taittava,  kun nämä kaksi muuta ovat tummempia. Sally Hansenin lakassa kiva sininen vivahde.

 Mustanpunainen (jellymäinen?) lakka oli selkeästi kokoelman dramaattisin. Suorassa spottivalossa rusehtava ja muuten lähes musta joskus pienellä punaisenvioletilla vivahteella.

 Tätä todella tummansinistä lakkaa pidin pitkään myös täysin hileettömänä ja samankaltaisena kun mustanpunainen lakka. Vasta kun aloin tällä lakkailemaan, huomasinkin lakan sisältävän microglitteriä! Tosiaankin hyvällätavalla yllättänyt juttu.

Päälyslakkaa en ole vielä käyttänyt mihinkään, ja siitä tuskin tätyy erikseen kuvaakaan ottaa :)

Yhteenvetona tästä boksista voin sanoa, että tykkäsin todella paljon! Jokainen lakka oli tosi löysä, helposti levittyvä ja nopeasti kuivuva. Jokaista lakkaa laitoin 3 kerrosta, jolloin tuli paras lopputulos, ja paketissakin sanotaan, että lisää 2-3 kerrosta. Lakoista tuli myös todella kiiltävä pinta, joka ei erikseen vaatinut päälyslakkaa.
Lakkojen pysyvyyskin on hyvä, sillä pidin kaikkia muita paitsi sinistä 3-4 päivää ilman suurempia kulumisia.
Suosittelen kaikille :)

Seuraavaksi ajattelin kokeilla Sally Hansenilta muutakin kun näitä Salon lakkoja, vaikka ehkä tilaankin sen toisenkin boksin.. tai ostan pari irrallista :)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Halloween/Naamiaismeikkejä x3

Nyt kun minulta tuo kynsi on taas katkennut (sniff), niin olen innostunut kynsien sijaan näköjään taas meikkailemaan itseäni. Siis sellaisia kokeilumeikkejä, joilla ei mennä ulos.

Ensimmäisenä toinen versio mahdollisesta halloweenmeikistäni, jossa teemana vampyyri. Ensimmäinen versio: .klik.
Tämä toinen versio alkaa olla varmaan lähempänä sitä, miltä naama tulee näyttämään:

Toisena meikkinä värikäs bilettäjämeikki:

Viimeisenä barbie/tuksumeikki. Alunperin piti olla hillitty jää/talvi tyylinen perusmeikki. Näytin kuitenkin loppukuvissa Tuksuhtavalta bubiruusulta, joten kategorisoin sen tänne naamiaismeikkeihin:

Kahden viimeisen sarjan luomivärit kaikki tästä paletista:
(kuvassa oleva huulipuna on wet´n wildin puna, jota käytin bilemeikin ylähuulella)

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Luomiväriesittelyä

Noniin. Sain aikaiseksi käsitellä noita otettuja kuvia tuosta tilaamastani luomiväripaletista. Eli cosmetics4lessiltä tilattu ja hintaa 3,99£. Tätä tuotetta ei ollut enää nettisivuilla, mutta meilissä sanotaan tuotteeksi "Oumeidie 30 Shimmery - eyeshadow collection boxed".
Tässä on kylläkin 33 palettia, mikäli osaan laskea oikein. 3 riviä ja 11kpl per rivi.
 Tosiaankin tämä täytti sen hohtavan luomivärin tarpeen, mikä minulla oli.

Aloitin testailemaan noita värejä yläriviltä, mutta en sitten jaksanut ihan jokaisesta ottaa kuvaa. Eli tässä 10 ekaa väriä, vaaleanviolettiin asti:
Hohtavaa tavaraa siis. Seuraavaan halusin valkata muutaman lempparivärini paletista. Näissä tulee eri valo, joten en ihan saanut sitä samaa hohta näihin. Samalla tavalla nämäkin sävyt kuitenkin hohtavat kun se valo osuu oikeasta kulmasta.
Värit on levitetty noissa käsikuvissa ohuen meikkivoidekerroksen päälle. Hyvin siis väriä irtoo.

 Sitten violettisävyinen meikki, jossa käytetty kolmea eri violettia. Ei mikään taidonnäyte, mutta ompa joku kuva "itse tarkoituksessa" :)

(yh, miten karseen väsyneeltä näytän tossa naamakuvassa)
Sitten pientä kokoonpanoa laadusta.
Meikki pysyy suhteellisen hyvin. Laitoin näillä kevyen meikin työhaastatteluun, jonne oli 40minuutin pikakävelymatka ja tihkusadetta ilmassa. Meikki kesti myös takaisintulon 2h:n kirjastoreissun kera. Primerinä Malu Wilz.
Miinuksiakin tämänhintaisessa tuotteessa on. Perinteiseen tapaan tämä varisee aika paljon. Tähän olin varautunut. Myöskin nappien päällä on aluksi sellaista "Hämäysglitteriä", joka on ärsyttävää. En myöskään ole koskaan lämmennyt voimakkaasti hajustetuille meikeille. Etenkään luomivärien jauhemaisen halvalle parfyymille..

Sitten pieni oikaisu. Viimepostauksessa en ollut varma miten kauan toimitus kesti. Nyt tarkastin, että 13.pv tilasin ja 18.pv sain tuotteet. Tilausvahvistuksen ja ilmoituksen siitä, että paketti lähtee sain siis jo samana päivänä tilaamisesta. Eli todella, todella nopeasti! 3 arkipäivää siis. Huhhuh.. nettisivuilla lupailtiin, että 7-10 päivää.

Kokoan tähän myös koko paketin hintatiedot, ettei kenenkään tarvitse metsästää niitä eri postauksista. Vaikka esittelen vielä jotenkin nämä kaksi muutakin.
Eli:
-Tämä paletti 3,99£
- Sally Hansen salon manicure kit - Deep collection (5kpl kynsilakkoja ja yllärinä ranskistarrat) 4,99£
- Sally Hansen Lip Inflation -12kpl minihuulikiiltoja 5,99£.
Toimituskulut 8£ Eli koko paketti 22,95£, joka on euroissa aika tarkkaan 26€.

Ei siis todellakaan pahat hinnat. Enskuussa taitaa lähteä ainakin Sally Hansenin lakkoja vielä tilaukseen ;)

maanantai 18. lokakuuta 2010

Meikkitilaushehkutusta

Tämä on virallinen minihehkutuspostaus.

Läheskään kaikkia maikkiostoksiani en tänne lykkää, paitsi jos vastaan tulee jotain oikeasti hehkuttamisen arvosta tai onnistunut tilaus tai muuta vastaavaa..
Nyt tilasin ensimmäistä kertaa Cosmetics4less nimisestä firmasta. Brittiläinen kosmetiikkafirma siis. Laidasta laitaan löytyy merkkejä ns. vähäparemman, marketti ja halpistuotteiden väliltä. Itse eksyin tänne, koska metsästin täydellistä ja hohtavaa luomiväripalettia.
Löysin sitten sen paletin ja löysin sitten vähän muuakin kivaa.. tosin poistin yli puolet ostoskorista, koska halusin pitää ensimmäisen kokeilutilauksen suht järkevänä. Eikä just nyt sitä rahaakaan ole mitenkään liikaa.

Toimitusajaksi lupasivat tänne 7-10 päivää. Itse tilasin viime maanantaina tai tiistaina, eli meni 6 tai 7 päivää. Meinaan kyllä tosiaankin tilata uudestaan. Hinnat olivat senverran houkuttelevat ja niin olivat tuotteetkin.

Halloween meikkikokeilu

Aijon tänä(kin) vuonna juhlia Halloweenia. Niin naurettavaa kun se voi ollakkin, mutta pukeutuminen on hauskaa ja omalla kohdallani tämä on perinne.

En oikeastaan vieläkään tiedä mitä aijon esittää, mutta halusin kokeilla vampyyrityylistä meikkiä tänään, huvikseni. Tämä on vielä sellainen vain vähän käyttökelpoista meikkiä korostettu, eli ei mikään ultraöveri.


Tähän sopisi kyllä oikein kivasti kulmahampaat ja piilolinssit. Tulisi kyllä ihan kiva :) Varjostukset ovat kyllä huomattavasti överimmät kasvoilla, mitä kuvista tulee ilmi. Muutenkin kuvista näyttää aika hailakalta, melkein perusmeikiltä. Todellisuus on sellainen, että en lähtisi viemään roskia edes näin. Ehkä jos tämäntyyliseen meikkiin päädyn, niin tulen kuitenkin viemään tätä vielä pidemmälle. Katsotaan..

lauantai 16. lokakuuta 2010

Glitteriä kerrakseen

Nyt on kyllä pakko todeta, että Natural Code on kyllä puskenut niin mahtavan uutuuslakan. Nimi on Soul Saker ja luulisin sen olevan niinkutsuttu glass flecked-lakka. Näitä ei mielestäni marketeissa ole pahemmin näkynyt.

Päivänvalossa:

Hehkulampun valossa:
Joo ei riittänyt vähempää kuin viisi kuvaa yhden lakan kuvaamiseen :D Mutta tämä on kyllä tällä hetkellä ihan suosikkini. Todella mahtavan upea. Itse laitoin lakkaa 3 kerrosta, jotta sain lakan täyteen hehkuunsa.

Ostin myös H&M:n Hello Kitty glitterlakan. Nimi on yksinkertaisesti Glitter Purple.
Kuorrutin kolmella glitterlakkakerroksella kynnet Soul Shakerin päälle:

Lienee sanomattakin selvää, että glitterisiä ja kimaltavia lakkoja ei saa oikein kuvattua. Soul Shaker kimalsi ihan jumalattomasti kynsillä ja Glitter Purple teki kynsistäni todellisuudessa Discopallot.. tai joulukuusenkoristeet. Kamera väänsi glitterin lähinnä vain purppuraisiksi lastuiksi.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Wet´n Wild sale make up

Hahaa. Hämäsin varmaan ensimmäistä kertaa kaikkia enklantinkielisellä otsikolla. Tulen kuitenkin varoittamaan, että tämä on lähes sisällötön meikillämälläyspostaus. Sitä kun innostuu kuvaileen kivoja kuvia.. mutta itse ainakin katselen muidenkin blogeissa mieluiten paljon vain söpöjä kuvia.
Kaikki alkoi kun käväsin seppälässä.. jossa myytiin loppuun Wet´n Wildiä -50%. Innostuin, koska sain vihdoinkin 3 tuotetta, jota en ole muuten vaan saanut ostettua tai raaskinut. Vaikka W&W:n hinnat eivät muutenkaan päätä huimaa.
Hami, ettei ollut vielä oranssiakin punaa, se on ollut toinen himotus tuollaisen karkkifuksiapinkin lisäksi.
Tässä siis huulipuna sävy 33 1,75€, metallinen silmämeikinrajauskynä  sävy 511,75€ ja huultenrajauskynä sävy 6 1€.
Tässä vähän pikatestauksia:
Sitten huomasin, että huulipuna sointuu mun orkidean väriin:
.. ja tästä sain taas idean hieman pelleilä kameran kanssa:

Seppälässä sain muuten myös pientä riamua. Huomasin todella houkuttelevia suihkugeelejä ja samalla tajusin, että käytin tänään viimeiset! Miten se on  mahdollista, kun hetki sitten suihkugeelejä oli  kaapissa vielä ainakin 5 purkkia!
Aika imelän tuoksuista, mutta mitä muuta saattoi odottaa mansikkapirtelön tuoksuisesta suihkugeelistä.

Lisäämpä tähän vielä tämänpäiväisen arkimeikin, jonka rakentelin sen "riikinkukkokoppakuoriais" -meikin jälkeen.
Violetilla perusmeikillä mentiin. ja sain kuvattua nyt sen, miten mun luomet oikeasti käyttäytyvät. Ne menee millon millekkin poimulle, joskus molemmista katoaa tuo alin poimu kokonaan ja joskus vaan toisesta (varsinkin sillon kun toinen luomi on tosi pullealla päällä). Muutamia kertoja mulla on ollut toisessa silmässä kolko illan jopa triplapoimut. En tajua..
 Kaukaa katsottuna, suoraan edestä meikit näyttivät olevan ihan samoilla kohdilla. Kuitenkin pieni epävarmuus käski ennen ulos lähtöä putsata värillistä aluetta vähän pienemmäksi..

Aamuinen koppakuorimainenmeikkiharjoittelu

Nojoo, mitä sitä muuta työttömän aamuun kuuluis kun meikkailua. Tuli ihan kamalan pakottava tunne kokeilla mustan luomivärin päälle meikkausta ja mineraaleja kostealla siveltimellä. Ensimmäinen kerta kun kokeilen kumpaakaan. Nimen keksin siis ihan itse taas.. kun oli otsikointi vaikeaa.
Mustana luomiväri"alustana" toimii Inglotin paletista mattamusta.

Ensin lampunvalossa otetut kuvat:

Aamuisessa luonnonvalossa:

Näitä käytin siis kostean siveltimen kanssa:
Kauheeta muuten kun silmät näyttikin parissa kuvassa tässä meikissä kovin ulkonevilta! Oikeasti ne on semmoset lättänäsilmät.. (mikä sana). Mutta nytpä sitten pesemään näitä pois ja saakin aloittaa tämänpäiväisen arkimeikin suunnittelun!

Ps: tekis mieli tilailla parit uudet mineraalisamplet kun näistä taas innostuin. Nämä nykyiset ihanuudet on armollisesti lahjoitettukkin kai sitä varten, että jäisin koukkuun ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...