keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tulista punaoranssia

You got Soul-ar on kaunis ja räväkkä sävy. Pelkäsin, että se on liikaa perusneonoranssi, mutta onkin enemmän neon punainen/punaoranssi, tällaista sävyä laatikoistani ei vielä löydy. Kuvittelisin tämän olevan hieman kuin China Glazen Flip Flop Fantasyn kaltainen, mutta glitterillä?
Riippuu toki näköjään valosta, eilen voimakkaassa auringonvalossa lakka oli mielestäni oranssisempi ja tänään pilvisenä päivänä punaisempi.(mielestäni melkein parhaita lakkoja ovat sellaiset, joiden sävyä on vaikea kuvailla, tai ne vaihtavat valon mukaan väriä n___n)
 Pienenä miinuksena se tapa, jolla glitterit näkyvät lakan levittämisen jälkeen. Ne tavallaan hukkuvat lakkaan. Tämän vuoksi varmaan tässä kokoelmassa (starry temptress) tuli myös glitterinen päällyslakka, jolla hilevaikutelmaa voi tehostaa. Itse en kokenut sitä tarpeelliseksi kuitenkaan.
Lakassa olevat hileet ovat hieman "haaleampia" hologlittereitä. Ne kyllä muuttavat väriä, mutta mielestäni enimmäkseen ovat hopeita ihan luonnossakin.

Muuten täytyy kehua lakkaa ainakin sen runsaasta peittävyydestä ja kuivumisajasta. Oikeastaan yhdelläkin kerroksella olisi saanut ihan superpeittävän lopputuloksen, mitä en odottanut neonlakalta. Lakka myöskin kuivui harvinaisen nopeasti ja jätti neonlakoille tyypillisen mattaisen pinnan.
Suosittelen ihmisille, jotka eivät hyväksy kesän olevan ohitse.

Kaikki lakat joita käytin:
(Ei varmaan tarvitse erikseen nyt esitellä nimiä :P )




tiistai 30. elokuuta 2011

Electric Pineapple+Fairy Dust

Ensiksi uusista lakoista kynsille pääsivät keltavihreä Electric Pineapple, jonka päälle laitoin Fairy Dustia.
 Olin netin kuvien perusteella luullut tätä lakkaa paljon keltaisemmaksi. Lakka on mielestäni aika "päärynäisen" värinen.

Lakka muistuttaa hyvin paljon H&M:n I´m Not a Kiwiä:
Itse pidän jopa enemmän I´m Not a Kiwin väristä, se on raikkaampi ja inasen vihreämpi. En tiedä vielä jäävätkö molemmat varastooni, vai saako kenties Electric Pineapple joskus lähteä? Itse lakan väri on ihana, mutta en ole varma teenkö sillä mitään. Pitää katsoa.

Päälle halusin testata kimaltelevaa Fairy Dustia, joka on ollut "tahtoo" -listallani jo ties kuinka ja kauan. Kauniilla hologlitterlakalla on helppo antaa lakkaukseen kun lakkaukseen lisäpotkua, eikä se vaadi perushilelakan superpuhdistuksia.
Tätä lakkaa suosittelen abaut kaikille sen helppouden vuoksi.

Onko teillä suositella muita, helposti lähteviä hologlitterlakkoja? Koska eihän näitä voi olla liikaa koskaan!

Uusia pikku hanipalleroita

Pää-syntymäpäivä lahja itselleni oli nailsupplies.us:ltä tilatut kynsilakat. Ennen en ole kyseisestä nettikaupasta tilannut, mutta ainakin tämä tilaus sujui hyvin ja nopeasti.
Tilasin sunnuntaina 21.pv ja 23.pv tuli viesti, että pakettini on lähetetty. Sivuilla ja meileissä sanottiin, että 2-3 viikkoa voi mennä, mutta noin viikkohan siinä vain meni.

Sitten lakkoihin:
Vas: Electric Pineapple, Dreamsicle, Fairy Dust, Trousseau ja Light As Air.

Color Clubeja tilasinkin sitten vain kaksi kappaletta:
I Believe In Amour ja You Got An Soul-Ar

Koitan taas pikkuisen tsempata kynsiasioissa! (:

torstai 25. elokuuta 2011

Päivän meikki + Lancome Hypnosen Doll eyes maskarasta

Eilen ehdinkin selitellä, että pidän kovin tästä ilmaiseksi saadusta 1/3 kokoisesta ripsiväristä ja lupailin kertoa vähän tarkemmin.

Tähän asti paras ripsari minulle on ollut Maybellinen colossal volum express mascara, jonka tuloksesta pidän edelleen superpaljon, mutta tällä uudella saan vaan saman (ellei jopa hitusen paremman tuloksen) PALJON vähemmällä vaivalla.
Doll Eyes sopii siis todelisesti ainakin omille ripsilleni, sitä on helppo hallita ja muunnella volyymiä. Jo yhdellä tai kahdella vedolla saa täydellisen erotellut ripset, mutta dramaattisemman tuloksen saa helposti lisäämällä, ilman paakkuuntumista kuitenkaan.
Melkein kuulostaa maksetulta mainokselta. :D Ilman odotuksia tosiaan noudin ilmaisen näytekappaleen (kun nyt kerran sinne olin menossa ja lappu näytteestä postista kerran tuli) Sokokselta ja sainkin sellaisen tuloksen, jonka eron huomasi jopa avomieheni, siis MIES!! Sanoi eilen, kun laitoin vähän reilummin, että näyttää melkein tekoripsiltä ja ero oli huomattava.

En tiedä miten sain kameralle.
"Ihana" kuva eiliseltä, kun sain ensitutuman tähän ripsariin. Olin pessyt jo muut meikit naamalta, mutta halusin vielä kokeilla uutuutta. Vähän paksummin innostuin eilen laittamaan tuota ripsaria.

Tältä päivältä kuva, kun ripsaria on 2 kerrosta:
Loppuun kuvia päivän meikistä:
Luomiveinä Goshin ruskeasta triosta TR2 Smoky (?), rajaukset Mschicin ruskealla kajaalilla ja poskipuna H&M:n Tawny rose.

Ajatuksissani olisikin myöhemmin ostaa tuo Lancomen ripsiväri, vielä sitä ei kai ole kaupoissa myytävänä? Ei ainakaan tax-freissä (freessä.. öö.. miten se taivutetaan). Jos tämä sinne myyntiin tulee, meinaan ehdottomasti ostaa, kaupan normaalihinnalla 34-35€ pitää vähän jo hillitä intojaan.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Vaaleanpunaisia juttuja

Tänään sain kotiin odottamani syntymäpäivälahjan ja sille pari kaveria.
Pakko aluksi valottaa, etten ole ikinä ostanut varmaan kun yhden hajuveden, koska en yksinkertaisest ole jaksanut koluta niin kamalaa määrää eri tuoksuja ja sitten pitäisi vielä tietää, millaiseksi tuoksu jää juuri minun ihollani.
En pidä monistakaan tuoksuista itselläni, joten olen kokenut tämän metsästyksen jopa ahdistavaksi, kunnes eräänä päivänä oli kesällä ihan liian tylsää.

Kolusin Iisalmen emotionin hajuvesiä huvin vuoksi, aikaa tappaen, mutta sieltä löytyikin aivan yllättäen juuri sellainen tuoksi, minkä ehdottomasti tahdon. Ei liian makea, mutta raikas ja tyttömäinen (mutta ei liian tyttömäinen ;D ).

Tuoksu on Chanel Chancen eau tendre.

Olen mielettömän iloinen, että olen löytänyt omanlaisen tuoksun.
Aika lähelle kiri Miss Dior cherie l'eau, joka on mielestäni aika samankaltainen. Chanelin vei kuitenkin voiton, vaikka Miss Dior vikittelikin minua upealla pullollaan.

(koitin tehdä sellaista mukatyylikästä trendilehtikosmetiikka-astelmaa, mutta cosmopolitanilla *lol*, kun sen vätrit mätsäsivät niin hyvin, en vaan osaa)
Löysin sopivan meikkipohjasävyn Maybellinen Dram Matte mousseista, 021 nude. Ehkä nyt inasen liian vaalea, mutta enimmäkseen syksyksi ja talveksihan tämä on. Tähänastisista kokeiluista, ainakin toistaiseksi lupaavin väri omalle iholleni.

Lisäksi 1/3 kokoinen mascara Lamcomelta. Hypnose Doll Eyes ripsivärin "luksussamplen" sai noutaa jälleenmyyjiltä ilmaiseksi, jos tilaa cosmopolitania (kai niitä muutenkin jaetaan).
Ongelmaksi koostui vain se, että oikeasti tämä on ihana ripsari! Siis oikeasti, olisikohan jopa maybellinen colossalia parempi. Tämä tuoksuu jännästi joltain hajuvedeltä, mutta harja sekä aine ovat mieleisiäni. Niistä postaus kuvien kera huomenna!

Vielä vaaleanpunaista teemaa jatkaakseni, loppuun päivän kynnet:
Tuo violetti himellys ei näyttänytkään vaaleanpunaisen päällä niiiin hyvältä, kun luulin. Varmaan totetan vähän samanlaiset kynnet lähiaikoina, mutta eri lakkavalinnoilla.
Leopardiläiskät on maalattu perus akryylimaaleilla, vaaleanpunaisena China Glazen Pink Underground. Kärjissä yes loven violettia glitteriä.

tiistai 23. elokuuta 2011

Pikameikkipäivitys: sinimustaa

Tämän päivän meikkinä on jotain dramaattisempaa, mutta itse tykkään tummasta myös päiväkäytössä.

Laitan tänne vähän kiirellä otetut kuvat, kunnon lähikuvia en onnistunut näemmä nappaamaan.
Turkoosi on NYXin I dream of st. lucia paletista, musta Wet´n wildin Greed paletista  ja valkoinen on Inglotin mattavalkoinen.
Silmän rajaukset on tehty Elf creme eyelinerillä sävyssä black, poskilla vahingossa tilattu liian tumma Elfin puuteri Arpricot beige ja poskipäillä Elf poskipuna peachy keen.
Huulilla nude Max Factorin kestohuulipuna.

maanantai 22. elokuuta 2011

Kukkaiskoristelua

 Kiva muuten, että osasin käyttää tuota facebookin MM-sivua ja kaikkee. No, vaikka en ihan vielä hommaa hallitse, oli kiva huomata, että tykkääjiä löytyy! :)

Koristelin eilen vähän vanhoja yksivärisiä lakkauksia. Alunperin piti koristella heti, mutta jotenkin unohdin ja hitusen on kynsien kärjistä värilakka jo kulunut.

Itse pidin kamalasti tuosta lakkayhdistelmästä. Alla 2 kerrosta Opin Suzi says feng shuita ja päällä yksi kerros go on greeniä. Yksittäin go on green on hyvin läpikuultava, mutta kerros jonkun toisen lakan päällä, on todella kaunis.

Facebookfanitusta

Loin sittenkin pienen oman sivun blogilleni. Epäröin aika pitkään, mutta tuntui kivalta ajatukselta tehdä "minipäivityksiä" ilman varsinaista kuvamateriaalia ja pidempää tarinaa.
Sivun vasemmasta laidasta lötyy facebookin klikkaussysteemi ja suoraan sivulle pääset tästä.

Vielä en kunnolliseksi käyttäjäksi pääse, siihen tarvitaan 25 henkilöä. Ainakaan vielä en voi tykkäillä mitään sielä, mutta katsotaan miten tämä muovaantuu!

Tällä hetkellä olen lisännyt saitilla kollaaseja, mutta tässä juuri lisäilen kuvia, joita ei blogissa koskaan ole nähty *huuuuu*. ;D Myös pieni kysely sisällytetty etusivulle.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Lilac

Jo varmaan 3 päivää sitten kokeilin toista elfiltä tilaamaani lakkaa. Vaaleanvioletti väri on kaunis ja onneksi tämä on vähän parempaa laadultaan kun edellinen fair pink, mutta ei tämäkään mikään huippu ole. Lakka on luirua ja sitä tarvitsi 4-5 kerrosta, mutta sivellin sentään oli vähän parempi.
Harmikseni sörkkäsin kynnet vaan kivasti pilalle, sillä kuvailun jälkeen äitini toi höyrypesurin, jolla leikin aikani ja kynnet mössööntyivät siinä samalla. Näinollen en nyt tarjoile mitään koristelukuviointia tämän mahtavan swatchikuvan kylkeen, niinkun yleensä tapanani on.

Ps. kynsissäni on edelleen nuo samat möhmääntyneet lakat, olen niin rappiolla!

Päivän meikki: musta smoky

Teen silmämeikin, ja varsinkin smokymeikin aina saman mallisesti. Pyrin tekemään silmistä pyöreämmän muotoisen ja olen jotenkin tahtomattani jumahtanut tähän tyyliin.
Tänään kolkeilin hieman eri mallista silmämeikkiä:
En tiedä miten se erottuu, mutta kokeilin tällä kertaa vaihtaa meikin korkeimman kohdan paikkaa ja nostinkin sitä sisänurkasta, kohti kulmakarvan alkamiskohtaa. Yleensä korkein kohta meikissäni on kulmakarvan korkein kohta.
Luomilla musta aja hopeanharmaata Wet´n wildin "greed"-paletista, kulmaluun ja sisänurkan vaalea on Inglotin mattavalkoinen. Normaalin silmämeikinpohjustusaineen päällä ja luomivärien alla vielä Elfin creme eyeliner.

Muoksmuoks: vaihdoinkin nuden huulipunan räväkkään pinkkiin! :D Asu oli jotenkin pliisu jne, joten pääsin käyttämään uutta Eyekon pinkkiä kiiltoa, Soho on nimensä.

tiistai 16. elokuuta 2011

Karvapäivitys

Ihan minipäivitystä hiuspuolelta. Hiusten väri vaihtui eilen illalla ja ero nyt on aika näkyvä noihin oransseihin.
Olen nyt lähes 2 vuotta ollut punapää, oranssipää tai blondi. Olen myöskin tiennyt jääväni lopulta ruskeatukkaiseksi, oli vain mukavaa kokeilla kaikenlaista kun oli vielä lyhyt tukka. Nyt taas siis kasvattelen lettiäni ja ruskea väri siinä on turvallisin, kun ei tarvitse värjäillä jatkuvasti.
Vielä tää varmasti haalenee. Plus vaalennettu tukka "sieppasi" oikein kunnolla väriä, tämähän ei ollut mikään tumma hiusväri edes. Itseasiassa tämä. Tarkoituksella otettu punertava väri, koska alla hiuksissa on niin paljon punaista, että punaruskea on väistämätön lopputulos, mutta itse tykkään kyllä.

Nyt btw testissä on Giovannin Smooth as Silk hoitis ja shampoo. Shampoo noista oli vika ostos, kun luulin tilaavani hoitiksen, mutta tilasin shampoon ja tilasin sitten perässä hoitoaineenkin. 
Hoitista olen kerinnyt testailemaan 2 kertaa, shampoota en vielä, mutta mietin onkohan se jo vähän liikaa? Pelkkä hoitis sai tukasta ihan älyttömän silkkisen, eikä meinaa ponnarikaan pysyä.

maanantai 15. elokuuta 2011

Seepraglitterranskis

Kuten sanoin, osallistuin My Dream Nails-blogin lakkauskilpailuun, mutta halusin lisätä vasta kisan jälkeen kuvat. Laitan tänne kuitenkin kuvat kynsistä, jotka eivät päässeet finaaliin.

Nämä tein kategoriaan "ranskisvariaatio":
Kynsien kärjet koristeltu akryylimaalilla muistuttamaan seeprakuviota ja rajaan aseteltu pieniä hileitä.
Alla Opin privacy please, ranskis Wild and crazyn Montana ja päällä Yes Loven hilellakka nro. 8.

Itse tykkäsin näistä kynsistä paljonkin ja viihdyin niissä harvinaiset viisi päivää!

Ps. Äänestys naamakirjaa koskien päättyi "Jaa 40%" ja "Ei 59%"  Minne hävisikään yksi prosentti? Onkohan se "Poissa". Mutta joo, en ole toistaiseksi tunkemassa sinne blogiani, ellen tosissaan keksi jotain oikein kivaa syytä, miksi ihmiset sinne tätä tarvitsisivat, eli jotakin spesiaalia.

Kosmetiikkamerkkien ja kauneuden historiasta

Olen lueskellut iltojeni iloksi meikkikirjoja, joita saa nykyään mielestäni ihan kivasti Tampereen pääkirjastosta (Ennen ei ollut näin laaja valikoima).
Kokosin omaan postaukseen sekavan selityksen itselleni uusista ja mielenkiintoisista faktoista.

Monista merkeistä tietää luonnollisesti paljon enemmän, osasta merkeistä on taas ihan eri oletukset historiasta, kun mitä todellisuus on.
Itse muistan tietäneeni jo aika pitkään, että Elizabeth Arden ja Helena Rubinstein ovat vanhoja merkkejä ja olen näiden kahden naisen puurtamisesta liikkeensä eteen, nähnyt erään dokumentinkin.
Sen sijaan en mitenkään olisi arvannut Max Factoria vanhaksi merkiksi. Itse Max factor oli 1900-luvun alussa Venäjällä peruukintekijänä, jonka jälkeen muutti Amerikkaan ja ryhtyi elokuva, ja teatterimeikkaajaksi 1914. Max kehitti itseasiassa koko "makeup"-termin.

Mikä näihin outoihin mielikuviin sitten vaikuttaa? Max Factor on selkeästi ajan mukana muuttuva merkki, kaupassa ständillä ei mitenkään uskoisi tuijottavan 100-vuotta vanhaa meikkimerkkiä.Arden ja Rubinstein ovat taas säilyttäneet klassisen ulkomuotonsa ja kalliimman statuksensa tähän päivään saakka.

Kynsilakkaihmisenä, oli myös mielenkiintoista lukea, että ensimmäisen värikynsilakan keksi Revlon, vuonna 1932 ja myös kynsilakkaan mätsäävät huulipunat.
Suomlaisista merkeistä en tiennyt Biodermin olevan kotimainen. Alunperin nimeltään Pompadour perustettiin 1930-luvulla, 1950-luvulla merkin rinnalle kehiteltiin Bioderm ja 1960-luvulla molemmat yhdistyivät pelkäksi Biodermiksi.

Merkkien lisäksi mieltää useat meikkituotteet uudemmiksi. En ajatellut, että jo 1900-luvun alussa oli poskipunaa voiteena, puuterina, nestemäisenä ja poskipunapaperina. Miksi ensimmäisenä tulee mieleen, että kauppojen puuterimainen poskipuna on "alkuperäinen" ja "uusi" voidemainen koostumus olisi todellakin uusi?

Yhtä älytön on ollut luuloni siitä, että kulmien nyppiminenkin olisi ollut uudempi juttu. Todellisuudessa esimerkiksi keskiajalla kulmat nypittiin pois tai ohueksi, ja juurikin olen kuvitellut keskiajan naisten kulmakarvojen rehottaneen villeinä.

Lähteenä: Rusoposkia, huulten purppuraa -Kaari Utrio, Una Nuotio,Taina Heikkilä ja Meikki itselle ja ammatiksi-Riitta Vaara

lauantai 13. elokuuta 2011

e.l.f. ja muu random saalis

Video+kuvia e.l.f. tilauksesta ja Seppäläostoksista.
Elfillähän oli siis tuossa taannoin tajous, että jos tilaa vähintään 30punnalla, saa siitä 50% pois, se oli melkein kuin kutsu.
Youtube ladatessaan heitti videon jotenkin tosi rakeiseks, mutta eiköhän siitä se olennaisin selviä! (niin.. youtuben vika..)
Kuvassa: Studio Makeup Mist & Set, Nail Polish Lilac, Nail Polis Fair Pink, Blush brush (studio), Defining eye brush, Blending eye brush, Dual pencil sharpener, Foundation farm, Eyelid primer (sheer).
1. Cream eyeliner (black) 2. Liquid eyeshadow (Misty mauve) 3. Duo eyeshadow cream (mocha swirl) 4. Blush (peachy keen).
(sain myös ilmaiseksi kabukin, mutta sillä nyt en mitään tee)

Lopuksi nopea meikki, jonka tein Sweet As Candy-paletilla:
Kokoluomella ruskeaa, kulmaluulla vaalein sävy ja sisänurkissa vaaleanpunaista.

Vähän sekalainen ja pitkä postaus, mutta en jaksanut/muistanut eritellä näitä tilauksia ja oheiskuvia. (:

tiistai 9. elokuuta 2011

Tyttöpinkkiblingsimpukat

Tämänpäiväisissä kynsissä hiipparoidaan taas mauttomuuden häilyvässä rajamaastossa. Aika pitkään olen tehnyt suhteellisen selkeitä kynsiä, joten tuntui järkevältä tehdä jotain erilaista.
Kynnet ovat ei-esittävää sorttia, mutta mieleeni niistä tulee pinkit simpukankuoret, joten siitä hieno otsikkokin juurtaa.

Kynsien koristelut on tehty akryylimaaleilla ja alla oleva on uusi e.l.f.iltä tilattu, nimeltään fair pink.
Itse en pitänyt ainakaan tästä lakasta. En usko, että vika oli itse lakassa, vaan ennemmin siveltimessä, se oli aivan liian pieni. Kynnet siis raidoittuivat pahasti, kuviin laitoin päällyslakkaa, joten pinta on vähän parempi,
Tätä piti laittaa myös 4 kerrosta raitaongelman vuoksi, lakka kuivui kyllä ihmisten ajoissa.

Kuva aamulla postin tuomasta roinakasasta:
Oikeastaan tuossa ei ole kaikki, mutta palaan siihen asiaan joskus. Nyt mietin, että esittelenkö tuotteita kuvin, vaiko tekisinkö ehkä videon? :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...