perjantai 30. syyskuuta 2011

Ensikosketus Manly120-palettiin

Tällä viikolla sain sitten sen paletin, josta koko nettimaailma on hehkuttanut jo muutaman vuoden. Tai no kolmas niistä eri vaihtoehdoista, eli Manly120 paletti.

En omista ihan kamalasti eri luomivärejä, joten tämä on kaivattu lisä kokoelmaan. Aina ei myöskään tule panostettua esim. Inglotin väreissä niihin epävarmempiin ja oudoimpiin sävyihin, tämän paletin mukana niitä saa kokeilla "riskittömämmin".
Oma Manlyseni on 2nd edition. Ensimmäinen taitaa olla se "kuuluisampi" ja ehkä väriasettelultaan herkullisempi versio. Tästä tokasta ei niin kamalasti ole videoita tai juttua, yleensä Manlyn paletilla tarkoitetaan ensimmäistä versiota.
Valitsin tämän kuitenkin syystä, että tässä on 2 riviä enemmän neutraalimpia sävyjä, koska tarkoituksenani ei ole tilata erikseen (ainakaan vielä) esim. Coastalin neutral 88-palettia.
Värejä tästäkin löytyy mielestäni ihan riittämiin. Kuljetuksessa oli murtunut 1 nappi kokonaan ja 2 pinkkiä lähes rikki, vain päällinen "kuori" oli ehjä, mutta se oli irti paikoiltaan.. en o saa selittää. :D Kuitenkin, pressasin kaikki 3 nappia takaisin muotoonsa, eli ei enää mitään hätää.

Tein parina päivänä tällä pari koemeikkiä ja tässä kuvia:

Nopeasti tuota palettia nyt tutkailtuani, olen vähän ehtinyt muodostamaan päätöksiä.
Osa mattasävyistä ei pelitä kamalan hyvin, huom osa. Ainakin 5 tai 6 on aika heikkoja näkymään tai tarttumaan mihinkään pohjustukseen.
Ensisilmäyksellä ihmettelin useiden värien samankaltaisuutta, eli mielestäni tismalleen samoja värejä on joitakin pari. Niissä on kuitenkin hieman eri koostumus, jossain hileisempi, jossain metallisempi jne. Hyvä paletti siis sen puolesta, että on useita laatuja!

Useissa laaduissa on kuitenkin pieni miinuspuoli. Kun ensin hinkkaa väriä jostain kovemmasta napista, voi seuraava nappi ollakkin aivan superpehmeä ja väriä irrota aivan pienelläkin sipaisulla.

Jos joku haluaa swatcheja näistä niin saa hihkaista! Voin niitä ottaa ja olisi se ehkä ihan hauskaakin. Ison urakan vuoksi en sitä jaksa kuitenkaan tehdä, jos niitä ei kukaan kaipaa.
Kokemuksista saa myös kertoa!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ilman kevyttä

Väääähän on jäänyt nämä kynsijutut vähemmälle, jotenkin hetkellisesti inspis kateissa. Toisinsanoen on taas ollut enemmän pinnalla kaikenlaiset meikkijutut. Tääläkin monesti olen kirjoittanut, että mulla menee sykleissä kynsikausi-meikkikausi ja sitä rataa, joten itse en huolestu kuitenkaan. Sieltä se pian kuitenkin tulee takaisin.

Viimeinen lakka, viimeisimmästä tilauksestani on jäänyt esittelmättä. Ostin tämän erään vaaleanvioletin tilalle, joka minulta oli loppunut (Essence -  No More Drama), joka on kyllä tähän verrattuna tummempi.
Koristelin myös sekasotkukoristelua, näin paremman puutteessa.
Hitsit miten valo alkaa taas yllättämään vähyydellään! Täytyy tyytyä huonompiin kuviin tai lykätä näitä kuvaussessioita taas myöhemmäksi. Talveksi varmaan kyhäilen jonkin jännän valotussysteemin näille.

Tänään muuten sain Manlyn120 paletin, siitä kuvia ja juttuja huomenna! ;)

tiistai 20. syyskuuta 2011

"simpukkatekniikka" videolla

Teknisistä vaikeuksista on toistaiseksi selvitty. Latasin uuden videoconvertterin, mutta en ihan vieläkään käsitä miksi vanha lopetti yhteistyön kun seinään, varsinkin niiden vanhojen videoiden kanssa. Syytän vaikka movea makeria, johon on luultavasti tullutkin koneen päivityksien mukana joku hassunhauska uudistus.

Näistä simpukkamaisista kynsistä haluttiin videotutoriaalia, joten minähän nyt reippaana sellaisen sitten tein. Näissä en ihan samanlaisia tee, mutta näytän sen tekniikan jota käytin näihin aikaisempiinkin kynsiin. Vaaleanpunaisista tuli vain paljon hienommat kun näistä, mutta tehkää te paremmin! ;)

 
(klikatkaa vaikka tämä video youtuben katseluruutuun, näkyy suurempana)
Valmiiden kynsien päälle laitoin China Glazen fairy dustia.

Kuvia pelkästä Club Havanasta:
Tämän lakan sain ilmaiseksi, kun tykkäsin Wet´n wildin tilapäivitystä taannoin facebookissa. Lakka kuuluu ilmeisesti syksyn uutuusväreihin ja itse ainakin pidän sävystä.

Kuivumisvauhdista en osaa sanoa mitään, sillä lähdin ulos ja käytin suoraan pikakuivattavaa, mutta levitettävyys ja kesto päällyslakan kanssa olivat ainakin hyviä.

Tällä hetkellä kynteni ovatkin muuten taas hieman lyhyet, aloin tökkäilemään kynsiäni taas kaikkialle ja pelkäsin niiden murtuvan kaikkien juurestaan asti, jos en lyhennä niitä itse. Tilaisuuttahan voi käyttää hyväksi tekemällä lyhyiden kynsien tutoriaalia taas! ;)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Sushia ja kynsiä

Edellisessä postauksessa horisinkin jotain kynsi-illasta, joka tosiaan pidettiin. Paljon ruokaa siis, kynsien ja tukan laittoa (ja drinkkejä!).
Ihan hyvin onnistuttiin, meidän piti tehdä myös lisää (mä tiesin ettei  me jakseta syödä noita!!), mutta ei me sitten todellakaan jaksettu, vaikka olisi ollut kiva tehdä eri muotoisiakin.

Loppuillasta sama pöytä näytti tältä:
Kynsikuvia:
Meistä jokainen teki omat kyntensä itse, tunnistatte varmaan, että viimeinen kuva on omani? Kuvat eivät laadulla huimaa, oli vähän mutta mielessä, kun kuvien ottaminen. ;D

Tällaisia iltoja lisää! Vaikka sushi oli namia, joku muu teema voisi olla seuraavaksi kiva.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Hjallo!

Olen postaillut nyt vähän vähemmän, varsinkin kynsijuttuja. Mitään epämääräistä tämän taustalla ei ole, minulla on vain vähän teknisiä ongelmia tietokoneen kanssa.
Olen kuvannut videolle yhden kynsituton ja meikkituton, mutta jostain syystä movie makerini ei nyt lue kumpaakaan videota, vaikka converterillä teen saman mitä ennen. Koneeni kansioissa on käsittelemättömät, suoraan convertteristä tuleet videot kaikki jemmassa, eikä se lue edes niitä ja niistä olen kerran jo samassa muodossa saanut muokattua ihan normaalisti videotpätkät. Mitään asetuksiakaan en ole muuttanut.

Olen siis jättänyt näiden parin postauksen varaan päivitykseni, joten en ole saanut tehtyä uusia. Meikkijuttuja on pari, mutta niitä olen lätkinyt tänne jo vähän liikaakin.

Tasapainoksi pidän tänään kynsienlaittoillan kavereiden kanssa, siitä varmaan tulee kuvia! (:


Laitoin söpön kuvan, koska ei kukaan voi olla vihainen minulle jos postauksessa on söpö kisu. :3

maanantai 12. syyskuuta 2011

Vaikutteita 20-luvulta meikkiin

Vähän heikommassa valaistuksessa tänään meikkailin ja kokeilin 20 -luvun tyylistä päivämeikkiä ja iltameikkiä.
Tein siis kaksi versiota, päivämeikki on enemmän pukevampi ja helppo käyttää oikeasti, iltameikki on enemmän teemameikki tai rohkeammalle ihmiselle.

Meikissä on myös hieman pallomaisesti poskipäille aseteltu ruskeanpunainen poskipuna, nukkemaiseksi muotoillut huulet ja silmistä koitettu tehdä pyöreämmät. Kulmat myös jätetty ohuemmiksi, siltä tätä voisi pitää mielestäni hyvinkin arkimeikkinä.

Tämä on tehty edellisen meikin päälle, silmiin lisätty pelkkää mustaa ja huulia muotoiltu vielä lisää "supummaksi" ja tummennettu. Rusehtava ja luonnollisempi poskipuna sai tilalleen pinkin, joka tekee meikistä vielä vähän ei-niin-arkisen.
Kulmakarvoja koitin työstää enemmän aleneviksi, mutta se osoittautui hieman haastavaksi..

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

pari vihertävää silmämeikkiä

Voitin ihanaisen Sonian blogiarvonnan hetki sitten. Oli todella mukavaa voittaa, koska en ole ainakaan blogiarvonnoissa voittanut ikinä, plus palkinnot olivat aidosti sellaisia, mistä pidän kaikista. Nyt ainakin osaan varmuudella sanoa, koska olen nyt hieman kaikkia testaillut.

Yksi palkinnoista oli Make Up Storen Microshadow sävyssä Pascal, itse väri oli epävarma siihen asti, kun sain testattua sitä kunnolla. En oikeasti omista varmaan yhtään lähellekkään tämänsävyistä vihreää.
Olen käyttänyt sitä parin viimeisen päivän meikeissäni ja tykkään siitä todella.
En ole varma jäävätkö hileet vain pinnalle, vai onko niitä itse luomivärissäkin hieman. Niitä ei kuitenkaan ole liikaa tai ärsyttävästi, tuovat kivan lisän. Toivonkin, että himellystä on pinnan jälkeenkin.

Edellispäivän meikissä oli Pascalin kaverina Wet´n wildin Cool As Cucumber paletin sävyjä. Vaaleinta sävyä sisänurkassa ja kulmaluun alla häivytyksessä ja tumminta ulkonurkassa. 
Tänään yhdistin pascalin Goshin ruskeaan luomiväritrioon, tuloksena aika syksyinen meikki.

Pascal on siis mielestäni käytössä enemmän keltainen/omenainen, kun mitä sain kuvattua ylimpänä olevaan swatchikuvaan. Helppo levittää ja sopivan vaalea ollakseen "päävärinä" liikkuvalla luomella.

Molemmissa kuvissa muuten ripsarina Make Up Storen "Dark brown", jonka voitin myös samasta arvonnasta. Ripsarista en osannut ajatella mitään ennakkoon, mutta toistaiseksi pidän siitä.
Sävy ei mielestäni vaan ole mitenkään ruskea, vaikka miten kaverin kanssa katsottiin ja missä valossa tahansa, se on enemmän mustanharmaa. :D
Eniveis, ripsiväri tekee kivan kaarevat ripset (alimmissa kuvissa vähän sotkin, kun laitoin liikaa) ja erottelee ne. Mielestäni ylempien meikkikuvien lähikuvassa näkee kivasti, millaiset sillä saa. En siis käytä mitään ripsentaivuttimia ikinä.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Huulikiiltojen tuhoamisoperaatio

Tykkään huulikiilloista. Käytän niitä lähes aina, kun jossain käyn, viljelen niitä laukkuihin ja kodin jokaiseen nurkkaan.
Olen tästä huolimatta huomannut, että en muista milloin olisin tyhjän hylsyn heittänyt roskiin. Keräsinkin kaikki pakissa ja parissa laukussa olevat kiillot kasaan ja aloin funtsailemaan tilannetta.
Niitä on vähän reilunoloisesti (ainakin kaksi on jossain laukussa seilaamassa, en onnistunut löytämään), isossa osassa ei ole paljoakaan ainetta sisällä. Koin ihan fiksuksi "tehotuhota" kiilloista muutaman, ne missä on vähiten jäljellä ja missä päiväys on jäänyt jo taakse.
Ajattelin systeemiksi sellaista, että juhliessa valitsen minkä tahansa punan tai kiillon haluan, mutta arkena ottaisin tuhottavaksi muutaman kiillon, jotta saataisiin niitä jämiä ja vanhoja seasta pois.
Vas: Nyx Gloss - Frosted red, Lumene Natural Code - Icy melon, Loreal Glam Shine - Clear Crystal ja Maybelline - pure diamonds.

Kahdessa ekassa ei ole mennyt vielä päiväys ihan, mutta ovat lopussa ja vanhimmasta päästä huulikiiltojani. Kahdessa jälkimäisessä on taatusti jo mennyt päiväys, en tiedä miten hygieenistä niiden loppuunkäyttäminen on, mutta silti ajattelin ne käyttää. Kummassakaan ei ole paljoa jäljellä.

Nyxin tilalle joudun valitettavasti ostamaan joskus uuden tummanpunaisen kiillon, sillä se on ainoani, mutta ompa 3 vähemmän kuitenkin.

Ihan mielenkiintoista oikeasti saada joku tyhjäksi, näiden jälkeen voisi tehokäyttää muitakin, joissa on jäljellä max 1/5.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Barbien vaaleanpunaista

En ole omistanut vuosiin cremeä vaaleanpunaista lakkaa, siis ihan tavallista vaaleanpunaista. Uusimmassa kynsilakkatilauksessani sellainen sitten tuli, ja se on väriltään aika täydellinen.

En ole mikään vaaleanpunaisen suurfani, mutta kyllä mielestäni silti pitää kätköistä perus vaaleanpunainen löytyä! ;D

Lakka on Color Clubin I Believe in Amour:
Sävyssä ja levittyvyydessä onkin kaikki kohdallaan, kuivumisaika oli vaan aika pitkä, ilman päällyslakkaa en jaksaisi tätä käyttää. Ei nyt pahimmasta päästä, mutta enemmän kun odotin.

Kynnen pintaan väsäsin kevyet koristelut, pinkkejä tietysti!
Perus nail starin lakalla väritetty ruudut ja Golden rosen valkoisella ruutukuvio.

Uusista lakoista testaamatta enää yksi ja yhdestä Flormarista kuvat ottamatta, samalla luvassa oma lakka-arviointini Flormareista!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Meikki-inspiraationa: Kim Kardashian

Tänään päätin matkia Kim Kardashiania meikissäni. Hänen ominaistyyliinsä kuuluvat ruskeat ja vahva smoky-tyylinen silmämeikki, hieman kissamaisella "shiftillä" ja nudet, kiiltävät huulet.

Tykkään harrastaa näitä meikkikokeiluita kotona, lähetämättä mihinkään. Usein kuitenkin saan niistä rohkeutta kokeilla eri tyylejä ja värejä myös kodin ulkopuolelle, joten todennäköisesti tulen nyt uskaltautumaan ulos vähän normaalia näyttävämmässä silmämeikissä.
Mustaa käytän paljon joo, mutta tässä on jotain eritavalla dramaattista, en ainakaan usein häivytä voimakkaasti luomivärejä sivuille. Tai käytä tekoripsiä.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Persikkamaitoa

Esittelen nyt ennen kynsikoristelukuvia ja muuta oikeasti mielenkiintoistakin. Yhdet swatchikuvat eräästä lakasta.
Tälle lakalle oli suhteellisen kovat odotukset, sillä tilasin sen ranskislakaksi, kaikki tietää, että mieleisen värinen ranskislakka on tärkeä kapistus.

Tähän asti olen luottanut aika kovasti Opin Privacy pleaseen, joka on edelleenkin kiva. Flormarin nudekin on mukavan luonnollinen yhden kerroksen jälkeen.
Sitä iloa vaan kun ei tietenkään koskaan loputtomasti kestä, on aika hankkia muitakin. Päätin tilata siis persikkaan taittuvan sävyn China Glazelta. Nimi on Trousseau ja on oikein kauniin värinen:
Kyseessä on ilmeisesti vanhempi CG:n lakka, kun tuo pohjatarra on valkoinen? Omistan yhden toisenkin jossa on valkoinen nimitarra ja näissä molemmissa on jotain yhteistä. Nimittäin kumpikaan ei kuivu.
En tiedä onko kyseessä se, että lakat ovat yksinkertaisesti vanhentuneita, vai onko vanha koostumus vaan niin paljon surkeampi.
Edes siis vuorokauden kuivumisaika ei riitä, vaan lakka jää pehmeäksi. Tätä nyt voi käyttää todennäköisesti yhden kerroksen ranskislakkauksissa (enempää en muutenkaan käyttäisi), mutta sitä toista ei oikein voi. Kahta tai kolmea kerrosta on turha kuvitella käyttävänsä missän muodossa, edes pikakuivattavan alla.

Mutta väri on kiva.

torstai 1. syyskuuta 2011

Huomiset synttärikynnet, överi-ihanaa oranssikimallusta

Vähän viipyy taas kynsien varsinaiset koristelut, maanantaina tai sunnuntaina pitäis pari ideaista toteutella. Toisaalta turhauttavaa, kun oikeasti tekisi mieli koristella, mutta "ei voi".

Tämän päivän lakalla on siihen ihan oikeutettu syykin, lakka on nimittäin niin kaunis, että halusin pitää koristelut muutamassa Konad-kuviossa.

Dreamsicle on lakan nimi, ja se on iiiiihana <3______<3
Kuvat varmaan kertovat kaiken. Oranssi glitterihanuus.
Lakka oli paljon peittävämpää kun luulin, jo 2-3 kerrosta (eli se perus) peitti ihan loistavasti, alle ei tarvinnut mitään oranssia pohjalakkaa. Lakka kuivuikin hyvin nopeasti, käytännössä heti lakan levittämisen jälkeen.

Kevyesti halusin myös koristella niitä, vähän huomisten synttäreiden kunniaksi (oikeastihan ne olivat jo 27.8., mutta halusin nähdä kavereita jollain verukkeella ja niitä siirrettiin)
Kaikki kuvat mielikuvituksellisesti Konadin laatasta m14, mutta siinä nyt vaan on tilanteeseen sopivat kuviot. :P

Varmaan pitää tilata tälle oranssille kaveriksi sininen, vihreä, pinkki jne.. mulla on ihmeen vähän glitterlakkoja! Enimmäkseen päällysglittereitä.

Varmaan luvassa viikonlopun aikana siis armotonta kynsiinsä tuijottelua.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...