perjantai 10. kesäkuuta 2016

Viva La Diva Nudies - Touch of Plum swatch

Tykkään Viva La Divan meikeistä ja heidän paleteistaan. Itselläni on Nudie sarjan kaksi palettia ja kummatkin on helppo ottaa vaikka ainoaksi meikkipaletiksi reissuun, jos tarvitsee. Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen, etteivätkö nämä olisi Naked-kopioita, varsinkin nudie I ja II (musta ja vaaleanpeige rasia).

Nudie paletissa on 12 sävyä, joista 5 mattasävyjä. Monista muista halvemmista luomiväreistä poiketen, tässä mattasävyt ovat pehmeitä eivätkä varise ja heikompilaatuisimmat ovat shimmerisiä.

Vasemmalta:
-Darling. Matta valkoinen. Kulmaluulle erittäin hyvä ja kaipaan usein paletteihin nimenomaan mattavaaleaa, enkä shimmeristä.
-Love. Vaaleanpunainen matta. Kaunis "maitomainen" sävy, mutta itselleni hieman turha. On niin vaalea että voisin käyttää sitä valkoisena ihan hyvin sillä vaaleasta punaisesta ei se punainen juuri erotu. Ehkä vaaleammalla iholla voisi olla eri.
-Delight. Vaaleanpunainen shimmersävy. Hieman variseva, mutta kaunis sävy esimerkiksi luomen sisänurkkaan.
-Just. Vaaleampi keskiruskea matta. Lämmin sävy ja taittaa luomilla hieman taupeen (kuten rasian kaikki ruskeat matat). Näillä ruskeilla on helppo kerrostaa "intensiivisempi" meikki.
-Oh Dear. Keskiruskea matta. Taittaa Justia hieman enemmän viileään ja on inasen tummempi. Levittyy pehmeästi.
-Wanting. Violetti shimmer. Tämän pohjasävy on viileän harmahtava violetti ja seassa kultaan/keltaiseen taittavaa shimmeriä. Levittyy helposti.
-Tease. Kuparinen shimmer. Paletin hieman villi kortti, sillä lämpimänä kuparisena ei ihan istu muuhun sävymaailmaan. Ylläolevista kuvista ei ihan tule ilmi, mutta ruskeat eivät ole ihan noin lämpimiä vaan hieman taupen sävyisiä ainakin omille luomilleni laitettuna.
-Lucky. Vaalea shimmer. Kermansävyinen monikäyttöinen shimmersävy.
-Ops!. Vaaleanvioletti shimmer. Paletin huonopigmenttisin sävy. Kaunis, mutta ei peitä tarpeeksi hyvin että sitä voisi käyttää luomella yksinään. Sävy on lähes sama kun Wanting, mutta vaaleampi.
-Plum. Luumu shimmer. Luumun sävyinen tumma väri jonka seassa on vaaleanpunaista shimmeriä. Itselläni hieman vähällä käytöllä, mutta voi johtua siitä että minulla on melkein 2 vastaavaa sävyä Inglotilta ja saatan olla hieman kyllästynyt tähän.
-Deco: tummanruskea matta. Ruskeista kaikkein neutraalein ja tummin. Hyvä varjostukseen.
-Envy. Violettiruskea duochrome. Tämä on kaunis ja pehmeä sävy. Lähes samanlainen löytyy Wet and Wildin Comfort Zone paletilta. Tulee käytettyä harvoin, koska en osaa yhdistää tätä oikein mihinkään, mutta kun käytän, niin käytän yleensä lähes yksinään koko luomella että sen kauneus tulisi esiin.
Lopuksi extrakuva noista mattaruskeista, joiden sävy tuntuu vaihtelevan aika rankasti aina valon mukaan. Keinovalossa enemmän ruskeita ja nyt kesällä luonnonvalossa taupeja.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Vuosimallin 2016 perusmeikki

En ole ihminen kuka jaksaa hamstrata erilaisia ripsareita tai meikkipohjia, yleensä ostan samoja ja kun tuote loppuu, ostan uuden. Tässä postauksessa kartoitus pariin luottotavaraan ja miten niillä syntyy meikki, jolla voin lähteä baariin, juhliin tai vaikka ihan vaan töihin.

Kuvissa kulmani ovat aika tummat jo lähtötilanteessa, sillä minulle on tehty tänään kulmien hennaus. Tekniikka on suomessa aivan uusi, eikä tuolla kyseisellä tavalla tekeviä taida juurikaan vielä olla. Tekniikkaa ei nimittäin toteutetakkaan ihan perus hennatahnalla maalaamalla, kuten luulin vaan hieman eri tavoin. Voin tehdä prosessista oman postauksensa ja haastatella enemmän tekijää. Käsittääkseni kuitenkin ihosta huolimatta tämän pitäisi kestää jopa kolme viikkoa. En usko että välttämättä omalal kohdallani, sillä väri ei meinannut alkuunkaan edes tarttua ja minulle sopiva keskiruskea jäi ihan haaleaksi ja lopulta koko homma tehtiin uudestaan lähes mustalla ruskealla. Normaalihinta tälle käsittelylle on muotoilun kanssa 40€.

Alkutilanne on tämä: naamalla ollut Khielsin savinaamio, päällä Lumenen Bright Now Vitamin C Dry Skin Cocktail ja Lushin Enzymion päivävoide. Kasvojen puna saatu juomalla yksi(1) olut. Lumenen koktaili alkaa olla kohta  aivan lopuillaan, mutta sen sijaan Lushin päivävoide on eilen ostettu uusi tuttavuus.

Vaiheessa 2 on meikkipohja. Meikkipohjaan on käytetty Macin Studio fix-fluid NC20 ja Mac Pro Longwear Conciler NC25. Meikkivoide alkaa olla jo lopuillaan ja aijon pian ostaa toisen samanlaisen, mutta tuosta peiteaineesta en erityisemmin pidä. Mielestäni pumppupullo ei ole sopiva pakkaustyyppi peiteaineille, sillä saan sitä aina ihan liikaa ja yhdellä pumppauksella voisin itseasiassa peittää koko naaman meikkivoiteen tavoin. Syy myyjän ehdotukselle oli NC sävyperhe, koska ilmeisesti mistään muusta peiteainetyypistä ei löydy NC-sarjan sävyjä, mutta aijon ensi kerralla pyytää myyjää etsimään jonkun toisen eri sävyistä, sillä samaa en aijo enää ostaa. (ehdin kuvaan laittamaan myös hieman rajauksia silmiin). Aah ihana meikkivoidehuulivaihe.
Yksi eniten käyttämiäni paletteja on Viva La Divan Perfeck Nudies-eyeshadows with a touch of plum. Luumupaletista löytyy hyviä rusehtavia mattasävyjä ja hohtavia nudesävyjä, joilla voi tehdä helposti ja nopeasti meikin.
Silmänrajauskynä meikin alla on Essence Long lasting eye pencil sävyssä 20Lucky Lead. Näitä olen käyttänyt jo kauan. Vaikka saan kynät kulumaan nopeasti, ne pysyvät luomillani suhteellisen hyvin ja hinta on kuitenkin niin edullinen että aina raaskii ostaa uuden.
Luomivärien päälle laitoin hieman kissarajausta H&M:nPrecision eye marker- tussirajauksella. Tämän ostin eilen vasta ja käytin tässä meikissä ensimmäistä kertaa. En ole kamalasti tussirajauksia käyttänyt, mutta tällä oli kyllä ihan helppo saada aikaiseksi jonkinmoinen tekele pahemmin sotkematta.  
Ripsivärinä on yksi vakkareistani eli Lancome Hypnose, Doll Eyes. Turhan kallis ripsari jopa niiden Kicksin alekuponkien kanssa joita näihin käytän, mutta yksinkertaisesti pidän näistä. Voisin ostaa ihan hyvin myös toista ääripäätä eli Essencen "sitä oranssia", mutta valitettavasti Essencen maahantuonti Tokmanneihin kusee niin pahasti, etten ole viime marraskuun jälkeen nähnyt niitä hyllyssä, kuten en suunnilleen mitään muutakaan (SKARPATKAA!)
Huulilla on yksi tuote johon ihastuin heti ja on käytetty parissa kuukaudessa kohta loppuun. Nimittäin NYX Soft Matte Lip Cream sävyssä 11SMLC. Sävy vaan sopii.. mihin vaan. Sopivan arkinen, mutta erottuva.
Kulmia on ihan vähän tehostettu Make Up Adacemyn kulmapaletilla. Poskissa Elf Studio-linjan poskipuna sävyssä jota en osaa sanoa sillä se on kulunyt pois. Hieman hohtava, mauveen taittava.

Viimeiseksi kissakuva:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...