torstai 13. tammikuuta 2011

Feng shuita kynsillä

Mulla on aika iso lovi sinertävien lakkojen kohdalla. Siihen ynnätään stockan lisäale kynsilakoille (ennen -40% nyt -50%), niin eiköhän mukaan lähde Opin Suzi says feng shui.
Tässäpä muuten yksi nopeasti kuivuva lakka. 3 ohutta kerrosta pystyi laittamaan ihan peräjälkeen.

Lisäksi Stockalta ostin kaksipäisen konadstämpperin, koska olen sellaista jo piiitkään halunnut. Lähinnä sen pienemmän pään takia siis. Nykyisen stämpperini luulin olevan sellainen, mutta huonojen tuotekuvien takia tuli tilattua normi.
Cesarsinkin paketti tuli tänään. Ei ihan helposti taas sujunut :D
Odotin tasan viikon ja aloin epäilemään kun kirjautuessani heidän sivuilleen, tilauksia oli 0 ja kamat ostoskorissa. Verkkopankista kuitenkin lähtenyt kyseinen summa rahaa. Lähetin sinne viestin ja sain vastauksen
"..tilaus menee tähän kansioon, on yleensä tilausta tehdessä 
tapahtunut jokin 
häiriö yleensä se, että asiakas ei ole palannut maksun jälkeen Cesarin 
sivuille. "
 Jotenkin aika jännää, että noinkin pienestä "erheestä" lähtee rahat tililtä, muttei tuotetta. No, tänään tuli paketti, kun eilen tuli vastais, että loppu sujui tosi nopeasti.
Alennuksesta tilasin tummanpunaisen ja pinkin konadin erikoislakan, sekä m14 laatan (muffinssit, tikkari, timantti <3)
Kuitenkaan en tilannut Konadin omaa päälyslakkaa, vaan Cesars pikakuivattavan. En tiedä jaksanko näin pienestä asiasta huomauttaa, mutta... ärsyttää.
Kokeilin, että kyllähän tämäkin päälyslakka on ok, ei levitä kuvioita muttei kyllä todellakaan saa sellaista kirkasta pintakuorrutusta, kun vaikka Mavalan pikakuivattavilla. Ihan kiva kuitenkin.
Pikaisesti piti päästä vähän kokeilemaankin, mutta en muistanut miten liukkaita uudet stämpperit ovat! :D kuvio tarttuu jotenkin paljon helpommin. Tuo pienempi pää on myöskin ihan unelma juttu!

9 kommenttia:

Sonne kirjoitti...

Näinhän se on aina, että jos verkkomaksun jälkeen ei palaa myyjän palveluun, ei myyjä kai saa tietoa maksun kirjautumisesta tms..

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

No, mä oon aika monta vuotta tehny verkko-ostoksia ja tää oli eka kerta.. (enkä läheskään aina palaa firman etusivulle) ja tällasille tyhmille siitä vois sitten mainita jossain

Sonne kirjoitti...

^^ Voihan olla, että et oo sit semmosissa kaupoissa asioinu, mutta kyllä se ihan normaali käytäntö useissa kaupoissa on. Taitaa kyllä osa sivuista heittää automaattisesti myyjän sivuille takaisin, osassa pitää itse painaa nappia. :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

No.. jopatapauksessa jää toi semmoseks varaverkkokaupaks jos jotain pientä tarvii heti. Mielummin tilaan ulkomailta, mistä oon toistaseks saanu mitä oon tilannu. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jännä, ei mulla oo tollasia nettikauppoja kyllä tullu vastaan, vaikka tosi paljon oonki netistä tilaillu! Pitäis tollasesta kyllä ehottomasti olla erikseen maininta tilausta tehtäessä.

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Anonyymi: joo, samaa mieltä! :D Silleen selkeesti siinä lopussa tms. No.. eka kerta ja tästedes sitten muistan, vaikka vaan varoiks noin tehä.

Sonne kirjoitti...

^^ Laita Cesarsille palautetta jos mielestäsi on huonosti infottu. :) Ei käy sitten muille samalla tavalla.

Lumi kirjoitti...

Tykkään kans sellaisesta oikein kiiltävästä pinnasta kynsillä, ja Mavalan pikakuivattaja (ei MavaDry vaan se perus Mavala-pullossa oleva) on tähän mennessä se, joka on mulla läpäissyt tuon vaatimuksen parhaiten! Mutta kun tykkään käyttää ainakin kaksi kerrosta päällyslakkaa, niin vedänkin sitten sen vikan kerroksen Mavalalla, vaikka ekan kerroksen jollain muulla laittaisinkin (esim Konadin päällyslakalla)!

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Lumi: Sama! sitä minute quick finishiä käytän ainakin ja se on tosi hyvä, mutta pullo loppuu vähän liian usein. On toi Konadinkin ihan ok, ei levitä yhtään vaikka kuinka heti lakkaa sillä päälle ja hinkaa. mutta ei tällä sellasta kiiltävää, hienoo pintaa saa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...