keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Saksakuumetta

Mulla on ollut yleisen matkakuumeen lisäksi, erikoislaatuisempaa kuumetta. Saksakuumetta, joka ei tarkoittaisi pelkkää lomaa, vaan sinne asettumista. No aluksi tietenkin voisi vain lomaillakkin..

Aluksihan en edes pitänyt koko maasta pahemmin. Kerran koulussa vain kysyttiin, että kuka haluaa lähteä Britteihin pariksi kuukaudeksi. No minä sain paikan, joka muutettiinkin sitten yhtäkkiä Saksaksi.

Sitten päädyin vain sinne. Hups :D Ajankohta oli... maaliskuun alku (talviloman jälkeen heti) ja siitä 2kk, eli toukokuun alkuun. Vuonna 2008 siis.

(kotikatu)

Minut majoitettiin kaupunkiin nimeltä Suhl ja sain sielä pari suomalaista kämppistä, toisista Käsi -ja taideteollisista. Töinä tein raksahommia.

(koti yläkerrassa)
Nykyään kaipaan niitä kaikkia tämän maan kummallisuuksia. Mitä mauttomampia sisustustyylejä ja pihakoristeita. Meidän oma piha oli vielä tosi laimea.. vain pari outoa tonttua ja jotain hahmoja.

Kaupunki tosiaan oli Saksan mittapuun mukaan aika pieni, mutta Suomen mittapuun mukaan keskikokoinen. Kauppoja, baareja + kaikkea kivaa oli kuitenkin enemmän kun mitä suomessa olisi tämän väkimäärän paikoissa.
(Suhlin vanhaa puolta ja Müller <3)
En vielä tosin tietäisi sitä, mihin kaupunkiin menisin. Saksa on toisaalta täynnä tällaisia pienempiä, muuta sitäkin viihtyisämpiä paikkoja. Ei sillä, että Berliinissäkään vikaa olisi.. kunnon suurkaupunkimenoa ja tosi kaunis paikka. Asunnotkin halpoja.

(Berliiniä)

Nyt varmaan voisi heittää ihan perustelut, miksi Saksa? No yleensäkkin oma alani on sellainen, että tunnen mahdollisuuteni ihan minimaaliseksi alallani. Eräskin ystäväni juuri jouduttiin erottamaan tältä alalta, kun ei vain ollut töitä. Suuntaan siis kohti kahta mielenkiintoa.. rakennusrestaurointi ja teatterilavastus. Saksahan on historian ja kulttuurin kehto. Myöskin poikakaverillani on senverran erikoisluontoinen ala, ettei täältä saa töitä.

(Magdeburgista)
Tietty on otettava se riski, ettei kestä ihan kaikkea Saksalaista. Varsinkaan voimakkaita hajusteita, joita kaikki käyttävät kodeissaan, tai tämän hotellin kaltaisia "kauniita" arkitehtoonisia näytteitä. Tämä on muuten virallisesti rumin hotelli, jonka olen nähnyt. Tulee mieleen joku etelän maa?

(bussia venailemassa)
Jos näihin olemattomiin huonoihin puoliin taas mennään, niin ajokortitta on hankala asua vähänkään pienemmässä kaupungissa Saksa ei ole kehittänyt kovin pitkälle bussijärjestelmäänsä ja meidänkin kotikonnuille kulki vain kerran tunnissa bussi ja viimeinen joskus klo 23 arkena, perjantaina 00:00. Joskus sitä joutuikin sitten vähän odottelemaan. Niinkun kuvassa baari-illan jälkeen. 
Jottei jäisi tästä kulkemisesta negamaku suuhun, niin mainittakoon nyt sitten, että junat puolestaan ovatkin ihan omaa luokkaansa ja järjestelmä on edullinen ja toimii kun unelma.

 (Buchenwald)
 Eli matkustelimme, koska se oli helppoa. Joka vkl kävimme jossain, joko vähän kauempana tai vähän lähempänä. Yksi spontaanimatka oli Buchenwaldin keskitysleirille, joka oli suhteellisen lyhyen matkan päässä Weimarin kaupungissa.
(perjantai-ilta)
Kerran taisimme ihan vaan jäädä tutustumaan oman cityn yöelämään. Tämäkin taitaa olla samalta illalta, kun ylempänä oleva bussinodottelukuva? Oli kämppiksen synttärit. Mutta eikös olekkin kaunis huone?

(Suhlia)
Sitäpaitsi mun täytyy lunastaa mun lupaus vielä. Kiivetä tonne kappelille! (pieni piste vuoren keskellä). Kämppis sinne kiipesi, mutta mä lähdin kuvausmatkalle eri vuorille. Että muuten rakastankin kaikkea tuota vuoristoisuutta myös! Olimme ihan sellaisessa kuopassa vuorien ympärillä.

Sellainen olikin sitten vähän sekava kaipuupostaus.

Ps: näiden kuvien ottohetkellä oli suomessa vielä ihan lumistakin. Siis sama ajankohta kun nyt. Kaipaan vielä sitä aikaista kevättäkin! <3 Täälä kaverit oli toppavaatteissa, niin minä kävelin kaupunkiin hupparissa, ohuissa farkuissa ja tennareissa.

3 kommenttia:

Sonne kirjoitti...

Minä haluaisin käydä Saksassa, asumisesta nyt sitten tiedä (tuo saksan kielen opiskelu jättänyt pahat maut suuhun tuolta yliopistosta) :D

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Joo no mä en sitä oo varsinaisesti opiskellut kun yhden opintoviikon ennen tota reissua.. mut huomas sielä kuinka sitä vaan ymmärsi nopeasti ja oppi sielä paljon! Kirjotuspuoli tosin on mullakin ihan hukassa.. mut eikös se ookkin pääasia et sitä osaa puhua ja ymmärtää ;)

Anonyymi kirjoitti...

Denna webbplats är verkligen en genomgång för alla info du ville på detta och visste inte vem du ska fråga. Glimpse här, och du kommer definitivt att upptäcka det.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...