torstai 19. tammikuuta 2012

Kultaista meikissä

Edelliseen postaukseen myöhäisenä jatkona. Tässä käytössä siis kultainen Yves Rocherin luomiväri, josta ei ollut yhtään esimerkkikuvaa viime postauksessa.

Necres dorées 03 on sävyn nimi. Tällekkin tein tahmeamman "tartunta-alustan" malu wilzin luomivärin pohjustajasta ja sipaisin vielä hieman ruskeaa geeliväriä sen päälle.

En kamalan usein käytä kultaista meikissä. Omistan kyllä ihania sävyjä Inglotilta ja niistä on myös tuo tumma, hieman pronssinen varjostusvärikin peräisin. Jotenkin olen tullut tulokseen, että itselleni sopii kaikkein parhaiten kylmä/neutraali silmämeikki ja lämmin, yleensä persikkainen poski -ja huulipuna. Käytän toki kaikkia värejä millon mitenkin, mutta oliivinvihreää lukuunottamatta, en pidä kovin kultaisista silmämeikeistä itselläni.
Näissä kuvissa se kyllä näyttää ihan kivalta, korostaa silmieni sinistä väriä.
Huulissakin on kultaa! ;)

Värjäsin muuten hiuksiani eilen, enkä edes hennalla. Vähän ehkä liian tummat vielä, vaikka keskiruskeat piti tulla. Uskoisin kuitenkin että vaalenevat parissa pesussa, jotenkin näin tumma tekee minusta kamalan kalpean ja piirteettömän (mitä siis olenkin, mutta en tahdo sen korostuvan).

2 kommenttia:

Papu kirjoitti...

Antaisin melkein toisen käteni, jos osaisin tehdä yhtä kauniin meikin! ♥ IHANA!

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Voi kiitos Papu! (:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...