keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Silmämeikinpohjustusmömmö -löytö =)

Testailin vähän niinkuin huviksi Sokoksella kaikkea. Sitten osuin kai aika uudelle Malu Wilz -hyllylle ja näin mielenkiintoisen purnukan. Kokeilin sitä ja siihen yhtä saman merkin luomiväriä. Mitäs mitäs.. oli illalla vielä ihan leviämättömänä kädessä, vaikka hiha oli käden päällä hangannut! Se oli sitten ostettava kotiin se pieni purkki.
Tämä kyseinen pohjustusaine on aika ihon väristä. Ainoastaan pientä hohdetta antava ja jokseenkin aluksi sormella sipaistuna.. no.. tehottoman oloinen.
Tässä kuitenkin esimerkkiä vähän.
'
Vas: Malu Wilz alla, Kesk: ei mitään, Oik: elf color stick

Eli mielestäni tuo mönjä tekee väristä todella intensiivisen.
Testasin pitoa myös hinkaamalla aika armottomasti kädellä:
Selvästi MW:llä pohjustettu näkyy vielä.

" Emotioneiden ja Sokosten yksinmyyntisarja Malu Wilz on laadukas saksalainen sarja ihonhoitosarja, joka on käytössä esimerkiksi Keski-Euroopassa ainoastaan kauneushoitoloissa. Malu Wilz on laadultaan erittäin hyvä, mutta kuitenkin kohtuuhintainen ihonhoitosarja. Sarja sijoittuu keskihintaluokkaan. Edullisimmat nuorten tuotteet maksavat alle 10 euroa, kun taas hemmottelevan, ylellisen kaviaarivoiteen hinta lähenee 50 euroa."

Saksalle jälleen isoo plussaa täältä <3 (tuo pohjustusaine oli jotain päälle 10€ muistaakseni)


Onko muilla kokemuksia tästä mulle ainakin uudesta jännästä merkistä? Oma kokemukseni on ainakin luomiväreistä ja tuosta pohjustuksesta, että ainakin ihan hyvä hinta-laatu-suhde.

13 kommenttia:

Panda kirjoitti...

Minä tutustuin aikoinaan kyseiseen merkkiin Malu Wilzin rakeettoman entsyymikuorinnan merkeissä.

Papaya Peelingin on rakeeton ja hellävarainen ja sopii erittäin hyvin herkälle/kuivalle/couperosalle/aknelle iholle. Pidän kaikista vaahtoavista jutuista (tämä vaahdotetaan ja hierotaan kevyesti kasvoille), niin tämä oli oikein onnistunut ostos :).

Haluaisin tutustua merkkiin vielä lisää, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tarvetta millekkään testattavalle ELLEI joku tuote satu nyt loppumaan käytöstä ;).

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Oi!´Kuulostaa houkuttelevalta :) pitää laittaa korvantaa kun tulee tarvetta.. Odottais tuola ainakin 4 keskenerästä kuorintapurkkia xD

Anonyymi kirjoitti...

Oletko siis testaillut jo luomillekin? Sopisikohan rasva-luomiselle?

M kirjoitti...

Voi katselin tätä juuri tänään Sokoksella ja tietty meni heti himotuslistalle. Nyt kun näkee tässä miten intensiivisen tuo tekee väristä, on varmaan pakko kipaista hakemaan tuote jo huomenna parempaan talteen ;)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Anonyymi: luomiin testasin tänään ja vaikutus oli sama kun käteen testattuna :) tietenkään en ole vielä ehtinyt ihan "oikeissa" olosuhteissa testaamaan, eli miten pysyy koko päivän luomella jne.

M: kannattaa! :D Jos viitit sit vielä tulla vinkkaan, et paljonko toi makso (kun en todellakaan muista), niin lisään kirjotukseen xD

Anonyymi kirjoitti...

hei siis itellä on ollu joskus tuon malu wilzin naamarasvaa, en nyt muista mikä rasva se oli, mutta pakko on kyllä kehua että aivan tositosi hyvää oli :) Ehkä Malu Wilz on sarja johon vois itekki panostaa tässä kauneudenhoitopuolella tulevaisuudessa! (onneks meikit ei oo niin minun intohimo ku kynnet, olisin nimittäin muuten varmaan heti lähteny hakemaan tätäki purkkia :DD )

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Hei mitäs muuten.. en kattonu ollenkaan MW:n lakkapuoleta?! onko sitä, kun en muista :D *paniikki*

M kirjoitti...

Juu voin toki vinkkailla. Jotenkin mulle jäi sellanen muistikuva, että hinta olis ollu jotain vähän päälle seitsemän euroa:O voin kyllä olla ihan totaalisen väärässäkin kyllä:D mutta no huomennapa tuokin selviää:)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Jes! kiitti :D mä taas muistelin et olis ollu n.12e... ei ihan kauheesti muistikuvia..

Shiny kirjoitti...

Kuulostaapa hyvältä:) Mulla onkin juuri sopivasti emotionin -15%-alennuskuponki odottelemassa:P

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Siitä vaan tuhoamaan sitä ;)

Mut kukaan ei sit lahtaa mua, jos tää tuote osottautuukin sudeks!! >___<

M kirjoitti...

Heippa ja sori, että pääsin vasta nyt tänne kommentoimaan taas. Eli kävin tosiaan Sokoksella ja tuon hinta oli ainakin täällä sen 7.90
:)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Okei, kai se sen saman oli tääläkin :D kun mä vaan..kahmasin sen mukaan xD

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...