keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Depend -kynsilakkakaappaus

Sain kun sainkin itselleni 3kpl Dependin lakkoja 6€:lla. Olin ihan varma, että tuurillani tämä tarjous menee kun sairastin sen "varman" ajan ohitse kun ihmiset kävivät niitä kahmimassa. Valitsemani sävyt ovat 13,23 ja 29, mutta nehän eivät vielä sano mitään.
(varokaa muuten, tässä postauksessa on aika reilusti kuvia.)

Ihan ensimmäiseksi halusin kokeilla lakkaa, joka näytti pullossa ihan mielettömältä. Paholaismaiselta sinivioletilta pienellä kimalluksella. Eli ensimmäisenä numero 13. Pullossa lakka näyttikin siltä, että tämä numerokoodi sopii hyvin.
Koitin vähän kuvata sen monisävysyyttä.
Kynsissä tämä lakka kuitenkin mututtu ihan tavalliseksi sinivioletiksi ilman mitään hienoa. Eli tästä ykkössuosikista ei tullutkaan ihan ykkössuosikki. Vaikka ei tämä rumakaan ole! Odotin vain enemmän.
Varjossa lakka on vähän violetimpi, kun ihan aurongossa.

Toiseksi kokeilin lakkaa jonka valitsin kun en silleen muutakaan keksinyt. Tämä lakka sitten taas näyttikin paljon hienommalta kun luulin! Numerolla 23, vaaleanvioletti kaunotar. (missikisafiilistä :D )
Pullosta jo näkee, ettei tämä hirveän peittävää ole. Sopivan kuitenkin. Kolmella kerroksella sai hyvän, hieman läpikuultavan tuloksen. Käy pelkilteen, mutta kivasti myös tehostamaan jonkun lakan päälle.
Tässä on siis sateenkaari glitteriä, joka kimalsi kynsissä ihan mielettömän kauniisti. Harmi, että ainoa kuva missä näkyy todellinen kimallus on ihan sumuinen. Laitan sen kuitenkin kertomaan, mihin tästä lakasta on. Eli seuraavat 2 kuvaa suorassa auringonvalossa otettu. varjossakin kimaltaa, mutta sitä en saanut kameralle niin hyvin.

Kolmas, eli viimeinen lakka on kaunis vaalea, turkoosin sävynen metallinen nro 29. Tai oikeastaan oikea sana kuvaamaan väriä, olisi ehkä aqua.
Tämä on kaunis lakka. Välillä lakka on kauniin minttumaisen hohtava ja taas välillä se näyttää vaaleansiniseltä.
Viimeistä lakkaa päätin sitten vähän koristellakkin. En mitään kamalan vaativaa jaksanut, mutta kevyt karkkimainen lakkaus vain sopi tähän lakkaan. Tulee mieleen ne Fazerin parhaiden, pitkulaiset jääkarhunamit, jotka maistuvat päärynältä :) Sisällä niissä on sitä vanilijaista tahnaa. (toisaalta näistä tulee mieleen myös talvi ja lumisade)

Koristelujen päälle on laitettu vielä Dependin nro. 30, joka on siis maailmassa lempikimalluslakkani.

Että tällaista tällä kertaa :) Mietiskelin jos seuraavaksi vähän kävisin kotoani löytyviä Lidlin kosmetiikkapurnukoita lävitse.

2 kommenttia:

Lina kirjoitti...

Mullakin on tuota vaaleanhaalean vihreää! Jea! Hyvä lakka, me like!

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Se on kyllä jännä sävy :P tässä lukulampun valossa se on ihan vaaleansininen ^^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...