perjantai 22. huhtikuuta 2011

Union Jack-kynnet + tutoriaali

Ehkä vähän sain inspiraatiota tulevista kuninkaallisista häistä, jotka viikon kuluttua vietetään. Ihan sen kunniaksi, lisäsin lakkaukseen ripauksen rakkautta, ah.
Eilen tosiaan kokeilin huvikseni vasurilla tehdä, ja lippukuvio olikin paljon helpompi tehdä, kun miltä näyttää. Sain tehtyä siitä sitten tutoriaalinkin samalla.

Elikkäs, sitten niihin ohjeisiin.
Ensin alle peittävä kerros tummansinistä lakkaa. Mielestäni käy cremet ja shimmeriset yhtä hyvin. Itse käytin China Glazen Blue Paredisea.
Seuraaviin vaiheisiin tarvitsee valkoisen ja punaisen koristelulakan, tai nail art siveltimen ja tavallisen lakan. Varmasti vankkakätisimmät osaavat myös ihan tavallisellakin siveltimellä.
Aluksi valkoinen, paksuhko rasti kynnen päälle. Poikkiviiva tulee puoleen väliin.
Tämän jälkeen on helppo tehdä valkoiset, ristikkäiset viivat. Joko Yhdellä suoralla vedolla, tai neljällä lyhyemmällä, niinkun itse tein. Nämä ovat yhtä paksut, kun ensin tehty rasti. Itse jätin nimettömän vapaaksi, siihen siihen on kiva tehdä jotain muuta. Tämä toimii myös niin kivast, että tekee vain nimettömään lippukuvion.
Tämän jälkeen tarvitaan punaista lakkaa, jolla tehdään rasti siihen kohtaan, mihin ensimmäinen valkoiennkin tehtiin. Ideana, että alta jää valkoista näkyviin reunoilta.
Noniin, näyttää jo tutulta! Viimeiseksi lippukuvioon tehdään ristikkäiset, punaiset viivat. Ne eivät kuitenkaan tule ihan keskikohtaan asti, vaan väliin jää vähän tyhjää.
Ja valmista!
Nimettömään voi siis tehdä mitä vain. Itse ajattelin tehdä siihen sydämen, ihan sen ensiviikon kunniaksi, mutta mietin myös kruunun muotoisia konad-kuvioita, tähtiä, dotting toolilla pilkkuja, pelkkiä strasseja tms.
Sydämen ympärille lisäsin punaisia, ja sinisiä 1,5mm strasseja, sydämen keskiosaan punaista glitteriä, ja myöskin lippukuvion punaisiin kohtiin.
Tässäpä se oli! Toivottavasti oli hyötyä jollekkin. :)

5 kommenttia:

Nunnu kirjoitti...

Tuo sininen <3

Kynnetkin ovat söpöt :)

Minna kirjoitti...

Oon aina haaveillu tollasista kynsistä, mutta jättäny tekemättä, koska oon ajatellu niiden olevan ihan liian hankalat. Ehkä mä tästä postauksesta inspiroituneena vielä joku päivä saan aikaseks tollaset kynnet, kiitos! :)

Celia kirjoitti...

Vautsi, aikas kivat! :) Parhaiten onnistuneet Union Jack-kynnet mitä olen nähnyt! :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Nunnu: kiitos :P toivottavasti saat tilattua sen oman sinises ;)

Minna: Kannattaa kokeilla, itelläkin meni vasurilla tärisevänä hyvin, ja huonoilla lakoilla! Kiva kuulla että tästä oli hyötyä ^^

Celia: Kiitos paljon! n____n

Anni kirjoitti...

Loistava tuto, näitä lisää, kiva idea! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...