keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tulista punaoranssia

You got Soul-ar on kaunis ja räväkkä sävy. Pelkäsin, että se on liikaa perusneonoranssi, mutta onkin enemmän neon punainen/punaoranssi, tällaista sävyä laatikoistani ei vielä löydy. Kuvittelisin tämän olevan hieman kuin China Glazen Flip Flop Fantasyn kaltainen, mutta glitterillä?
Riippuu toki näköjään valosta, eilen voimakkaassa auringonvalossa lakka oli mielestäni oranssisempi ja tänään pilvisenä päivänä punaisempi.(mielestäni melkein parhaita lakkoja ovat sellaiset, joiden sävyä on vaikea kuvailla, tai ne vaihtavat valon mukaan väriä n___n)
 Pienenä miinuksena se tapa, jolla glitterit näkyvät lakan levittämisen jälkeen. Ne tavallaan hukkuvat lakkaan. Tämän vuoksi varmaan tässä kokoelmassa (starry temptress) tuli myös glitterinen päällyslakka, jolla hilevaikutelmaa voi tehostaa. Itse en kokenut sitä tarpeelliseksi kuitenkaan.
Lakassa olevat hileet ovat hieman "haaleampia" hologlittereitä. Ne kyllä muuttavat väriä, mutta mielestäni enimmäkseen ovat hopeita ihan luonnossakin.

Muuten täytyy kehua lakkaa ainakin sen runsaasta peittävyydestä ja kuivumisajasta. Oikeastaan yhdelläkin kerroksella olisi saanut ihan superpeittävän lopputuloksen, mitä en odottanut neonlakalta. Lakka myöskin kuivui harvinaisen nopeasti ja jätti neonlakoille tyypillisen mattaisen pinnan.
Suosittelen ihmisille, jotka eivät hyväksy kesän olevan ohitse.

Kaikki lakat joita käytin:
(Ei varmaan tarvitse erikseen nyt esitellä nimiä :P )




6 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

China Glazen Fairy Dust sopii Starry Temptress lakkojen glitterkuorrutteeksi ihan täydellisesti. Kesällä en voinut olla tuijottelematta kynsiäni, kun niillä oli Space Case + Fairy Dust. Ihaniaihania glittereitä. :3

Nätit kynnet! :)

Daniela kirjoitti...

tosihienot! Noi koristellut ovat täydelliset! :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Sanna: Se sopii musta varmaan kaikkiin lakkoihin, ei voi olla liikaa kimallusta! ;D

Nails1820: Kiitos paljon ^^

Celia kirjoitti...

Minäkin vähän kyllä petyin, kun Ultra-Astralilla lakatessani huomasin glittereiden hukkuneen lakkaan eikä kimallusta juuri ollut :O Joten lisäsin Fairy Dustin (poistaminen vaatikin sitten foliomuhituksen). :) Mutta ihania värejä nuo on!

Rose kirjoitti...

Ihanan värinen lakka, ja ihanat koristelut! :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Celia: mutta kummasti puhdistaessa ne kaikki glitterit löytyi ekan kerroksen alta :P vaatii selkeästi ilman päällyshimellyksiäkin folion (joka oli nyt loppu >:3 )

Kiitos Rose! ^^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...