maanantai 4. huhtikuuta 2011

Cracle, vähän vanha juttu

Arvatkaas kuka hyppäs Cracle-lakkojen pulkkaan. (mii, mii!). Ei minulla sinällään mitään niitä vastaan ole ollut, en vain silleen ole innostunut niistä, että olisi tehnyt mieli hankkia.
Kuitenkin Dependin edullisten minipullojen myötä heräsi mielenkiinto, että ehkä voisin noita pieniä pulloja ostaakkin, jos en isompia saa koskaan käytettyä. Aluksi ajattelin, että kai kokeilen perinteistä mustaa. Onneksi kuitenkin tänään nappasin vaaleanpunaisen, sillä tämä on kuin onkin aika fantsu! Eikä pelkkä väri, vaan koko lakka.
Kaveriksi lakalle ostinkin sitten Kicksistä sen ns taikaviilan. Olin laiska ja nälkäinen, joten jäi se The Body Shop kiertämättä.
Cracle-lakan jännyys selvisi minulle oikeastaan vasta testikynnelle. Laitoin melkein kaikkiin tosi ohuen kerroksen, ja kuvio muodostui niihin melkein heti. Pariin kokeilin reilumpaa kerrosta, ja aika sama kuvio saatiin, vain vähän vahvempi.
Alle hutasin ruskean Suzi says Da! -lakan Opilta. Ruskea ja vaaleanpunainen ovat kivoja karkkivärejä.
Huomaa muuten, että juuri etusormen kynteen laitoin eniten. Jälki siinä on ehkä eniten itseäni miellyttävämpi.
Yläpuolella ainoa luonnonvalossa saatu kuva. Niin kamalan harmaa päivä, että kaksi ylintä kuvaa jouduin ottamaan salamalla.

Olen muuten kamalasti lukenut, miten nämä lakat pitäisi jotenkin erikoisella tavalla levittää, itselleni ainakaan tämä Dependin versio onnistui ihan ekalla kerralla, ihan joka kynteen. Eli ihan normaalivedot kynnen päälle ja tsädääm, kuvio on siinä melkein heti!
Nyt ehkä tämän ensimmäisen jälkeen VOISIN ostaakkin vielä toisenkin. En vain keksi, että musta vai valkoinen. Elämän suuria valintoja.

6 kommenttia:

Lina kirjoitti...

Tervetuloa KRÄKLEmaailmaan. Itelläni on isadoran graffitilakkoja ja niiden levitys onnistuu yhdellä vedolla - suti on leveä. Me like.

Sohvii kirjoitti...

multa löytyy vain tuo isadoran musta graffitilakka, ja sitäkin suostun yhdistämään VAIN kultaan, hopeaan ja valkoiseen. muut ei vaan iske. Joten itse suosittelen mustaa! Valkoista olen kyllä muutamia kertoja itsekkin miettinyt, mutta sitten todennut että sen käyttö jäisi kuitenkin niin vähälle että parempi jättää putelli kauppaan.

Unknown kirjoitti...

mulla on tuon dependedin violetti, ja varmaan eka ja vika jonka ostan, ihan kiva, mutta pidemmän päälle jo niin nähty juttu.

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Nunnu: jee, kiitti! Mä en niistä yhtään innostunu, ku liian iso purkki, ja hinta :D noi on mukavia, kun ei tarvi käyttää loppuikää.

Keijju: mustan puolelle kai kallistun itsekkin ;) Toisaalta vois ostaa molemmatkin! (siihen se kuitenki menee)

Ruu: mä en muista violettia sielä :o Joo, kuvista en innostunu itekkään, mutta olihan tää ihan hauska kun osti! Mikään fani musta kuitenkaan ei tullu :P

JanettePunk kirjoitti...

Ollaanko me menetetty neitsyys yhtä aikaa :) Mäkin vasta kokeilin kun ei oo mitään himoja ollut. Tosi nätit noi sun! Mii laik :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

RvM.:Kappas, niin tais käydä! :D Kiitos, kiva väriyhdistelmä mustakin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...