lauantai 5. maaliskuuta 2011

Safarikynsitutoriaali

Päätin tehdä vihdoinkin toisen tutoriaali/inspiraatio lakkauksen tänne.
Teemana on eläinkuosit, johon värit ja kuvio on lainattu eräästä H&M:n kaulahuivista. Aluksi meinasin toteuttaa konadeilal tämän, mutta keksin että voisin koittaa nyt tehdä ensimmäistä kertaa käsin leopardilaikkuja.

Tarvitset mustan nail art lakan, ruskeaa kynsilakkaa, valkoista kynsilakkaaja dotting toolin:

1. Aloitetaan siis. Pohjalle olen laittanut kaksi kerrosta tavallista valkoista lakkaa.
2. Kun aluslakka on kuivunut, tehdään dotting toolin paksummalla päällä epämääräisen muotoisia läiskiä vaaleammalla ruskealla. Tähän saa epäsymmetrisimmät muodot jos tekee mahdollisimman nopeasti, eikä keskity säätämään läiskien muotoja tarkkaan. Tee läiskät suunnilleen samaan kohtaan kun kuvassa, eli alemmalle puoliskolle.
3. Kun läiskät ovat hieman kuivahtaneet, otetaan edellistä hieman pienempi dotting tool, ja reunustetaan sillä vaaleammat läiskät. Kannattaa laittaa sekaisin kokonaan reunustettuja, vastakkaisilta reunoilta tummennettuja ja toispuoleisesti tummennettuja jälkiä, näin saa mielestäni hyvän lopputuloksen.
4. Vedä musta vinoviiva kynteen niin, että sen alapuolelle jää leopardikuvio ja yläpuolelle tyhjää. Senjälkeen tee seepraraitoja samalla mustalla. Niistäkin voi taiteilla erinäkösiä. Jotkut raidat voivat olla suoria, jotkut hyvinkin kaarevia.
5. Päälyslakka päälle kun kynnet ovat minuutin, pari kuivahtaneet.

Pieniä lisämietteitä:
-Leopardipilkut voi tehdä helposti monella tavalla, siveltimelläkin varmaan tosi helppoa, itse kokeilin niitä tehdä ensimmäistä kertaa ja dotting tooli sopi omaan käyttööni.
- Halusin tässä että ruskeat ovat samaa sävyparia, niinkun huivissakin, joten sekoitin pohjaläiskien ruskeaan valkoista, ja tummat kohdat tein ihan suoraan sillä värillä, mitä pullossa oli.
- Ehkä viisaampaa olisi tehdä ensin tuo vinoraita, ja sitten läiskät.
- Läiskiä olisi voinut olla enemmänkin ja vähemmän jäädä näkyviin valkoista. Makuasia, tämä. Omasta mielestä ilmavammin asetellut toimii paremmin.
- Väreinä voisi olla periaatteessa ihan mitkä vaan. Itse halusin tehdä huiviin mätsäävat, koska siihen löytyi sopivasti juuri oikea ruskea.
 Ainakin kiva vinkki kaikille, kenellä tuo huivi on. :D Toivottavasti myös muille jotain inspistä tuli tästä.

9 kommenttia:

Lina kirjoitti...

Hienot on! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivat kynnet !(:

Pumpuli kirjoitti...

No onpas nätit! Kiva kun on vähän erilaisia leopardinpilkkuja kuin yleensä!

NailHai kirjoitti...

Tosi hienot! Itse en ennen olekaan kokeillun kahta eläinprinttiä.. ;)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Kiitos teille kaikille tälleen yleisesti!
pupupupu: hyvä jos vähän poikkes siitä mitä yleensä näkee :)

Pirpana kirjoitti...

Ooo, nää on kivat!! Tykkään :D

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Kiitos paljon Yóna n___n

laura kirjoitti...

on kyllä kivat kynnet :--) itteki tein toi joskus tän postauksen innottamana, ja oamsta mielestä onnistukin ihan kivasti, vaikka olikin tosi vähän tilaa kynsillä (;

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla :D nää on siitä kivat joo, että sopii lyhempiin ja pidempiin :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...