tiistai 28. kesäkuuta 2011

Glitteriä kerrakseen!

Olen vähän ostellut kynsiin liittyvää tavaraa tässä, vaikka mitään nyt en oikeastaan tarvitse. Akryyliväreille ostin paljon pienemmän siveltimen, mitä edellinen oli, joten katsotaan millaista jälkeä tuolla saa. Ensin vain pitää odottaa vähän inspistä, mitä niillä keksii maalailla.

Tänään saapui myös E-baystä kahdeksankulmaglitterpaketti.
Suurinosa on läpikuultavia, ainoastaan hopea, punainen ja kultainen ovat sellaisia joista ei näe lävitse.

Kun aloin koristelemaan kynsiä, huomasin että ovat sitten vähän liiankin läpikuultavia. Oikeastaan varmaan mitään noista ei edes erota, muuta kuin valkoisen tai mustan päällä. Olisin tahtonut ihan sellaisia peittäviä, esim kukan keskustaksi tai ranskiksen rajaamiseksi.
Näissä on käytetty neljää eri hilettä. Ei oikein taida erottaa.
Kokokynnellä Models Ownin Lemon meringue, kärjissä viistosti Natural Coden Spring meadow.
Hileistä valkoisia etusormen kynnellä, neonvihreitä keskisormessa, tummanvihreitä nimettömässä ja keltaisia pikkurillissä.
Aika läheltä näitä pitää katsoa että erottaa. Sääli. En ole muita koittanut, mutta en usko muiden värillisten olevan yhtään sen peittävämpiä yksistään. Ensinhän mun piti näillä koristella vain reuna, mutta koska en nähnyt näitä edes dotting toolin päässä, vetäsin koko kärjen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten käytännössä tapahtuu noiden kimalteiden laitto kynnelle?? =D

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Anonyymi: itse poimin ne dotting toolin kärjellä tai hammastikulla, noi oli vaan pikkusen hankalia :S

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...