keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Bloggaamisen ja kynsienlaiton pimeä puoli

(Seuraavaa kirjoitusta ei kannata ottaa aivan tosissan, vaikka jutussa totuuden siemen piileekin.)

Tässä postauksessa esittelen esiin tulleita negatiivisia/mieltä kaivertavia juttuja kynsibloggaamista koskien. Niitähän nyt oikeastaan on, joten  jos samantien lopettaisin koko blog... no en! :D

Rahan käyttö
Joskus pysähdyn miettimään, ostanko blogia varten vai onko blogi olemassa ostoksia varten.
Olen suhteellisen maltillinen rahankäyttäjä (tai no ainakaan en tee velkaa ja maksan laskuni ennen muuta hupia, vaikka vähän vellikuurille mentäisiinkin), mutta joskus kynsitarvikkeita ostellessa yllättää tavaran määrä. Olen kuitenkin tullut lopulta tulokseen, että en osta blogia varten, mutta koska blogi on kuitenkin aika suuri edistyksen mittari ja porkkana omalle intohimolle ja sen kehitykselle, niin taatustikkaan ilman tätä en laittaisi kynsiä niin usein (huomattu pienten taukojen aikana), enkä siten varmaan ostaisi ihan niin paljon krääsääkään. Lähiaikoina ostovimmakin on laantunut, kun koristelemiseen kaikki  mahdollinen ja sopiva määrä lakkoja löytyy ennalta, minä en ole varsinaista lakankerääjätyyppiä kuitenkaan.


Ulos lähteminen ja mätsäys
Yleensä kynteni eivät koskaan mätsää kauniisti vaatteisiini, eivätkä toimi mitenkään trendikkäänä asusteena. Kynteni ylittävät mielestäni täysin sellaisen normaalin hyvän maun, ainakin sellaisen että niitä voitaisiin pitää asusteena. Oikeasti joskus haluaisin pitää tyylikkään punaisia kynsiä tai kylmän harmaita, ihan vaan mätsäämässä asuuni. Tämä kuitenkaan harvoin onnistuu, sillä en tavallaan voi olla koristelematta kynsiäni. (joskus lakkaan kyllä yksivärisesti ns. pohjan ja tämä saattaa olla päivänkin ennen koristelua)
Bilettään lähtiessä saattaakin iskeä kynsikriisi. Pitääkkö yksiväriset vai väkertääkkö paniikki-Konadit, koska jotain minulta tavallaan odotetaan kynsiin kun johonkin lähden.


Suuuuret moraaliset kysymykset
Koskien ensisijaisesti mainostusta. Minulle on tarjottu rahamainoksia blogiini, joiden kanssa taistelen pääni sisällä puolesta ja vastaan.
Puolestapuhuja huutaa, että sekin muutama kymppi voi olla ok, että voisin ostaa enemmän blogirahoitteisesti tuotteita joita esitellä.
Vastaanpuhujalla on kuitenkin enemmän puolia kannallaan, lähtien siitä että mainokset ovat mielestäni blogeissa yleensä rumia (en suuntaa tätä kenellekkään tietylle, käytössäni on adblock, enkä siis oikeasti edes näe niitä mainoksia blogeissa, enkä tiedä kenellä niitä on), joten miksi ottaisin niitä omaanikaan. Toisaalta en kuitenkaan halua pitää tuotearvioissa pääpainoa, pääpaino on siinä MITÄ teen näillä kaikilla, oli se sitten meikit tai kynsien koristelu.


"Voi kauhistus"
Saa oikeasti varautua siihen, että vähän normaalia suurempi meikki, -ja lakkavalikoima saa katseita ja kommentteja luonani vierailevilta ihmisiltä (älkää suuttuko kaverit jos luette tätä <3).
Lähtien ihan ihastuksesta, hämmästyksestä ja päättyen niihin negatiivissävytteisiin huokauksiin. Varmaa kuitenkin on, että lähes jokainen kommentoi maassani viruvaa työkalupakkia, joka on ladattu meikeillä (joita ei mielestäni edes ole niin paljoa...), tai pöydälle aukiunohtunutta lakkalaatikkoa (en aina edes sano, että niitä on tuota tuola alla toinen...)
Vaikka seassa on ihan neutraaleja kommentteja, en kuitenkaan oikein tykkää niistä negatiivisista. Lähes kaikilla meistä on harrastus, enkä oikeasti näe näitä sen kummempana kun muukaan. En edes harrasta tuotekeräilyä, vaan kaikki on ihan puhtaasti käyttöön.


Oman naaman käyttö
Oikeasti vihaan tunkea naamaani kuvissa tänne ja muualle. Kuitenkin kokonaamankuvissa meikkikuvat tulevat paremmin ilmi, enkä omista niin hyvää kameraa, että aina saisi tarkan silmämeikkikuvan yksistään. Monesti otan n. 100 kuvaa kauempaa, joista ehkä yksi sopii rajattavaksi, muut eivät käy, ellen jätä niitä vähän suuremmiksi.
Koitan olla välittämättä naamani käytöstä täälä, koska sille linjalle nyt on kuitenkin lähdetty, eikä sitä oikein enää peruakkaan voi.


Jos joku blogia pitävä, tai kynsiään laittava kohtasi tuttuja tunnontuskia, nyt saa avautua kommenteilla!

Kuvauksissa ei vahingoitettu yhtäkään kynsilakkaa.

12 kommenttia:

Pinja kirjoitti...

Oih kyllä mullakin on moni näistä ongelmista! :( Ja olen just rahan käyttöä miettinyt tosi paljon, sillä jos ei mulla olisi kynsiblogia, en varmaankaan tekisi "näin usein" uusia kynsiä, jolloin lakat ei kuluisi niin nopeasti, eikä mun pitäisi ostaa uusia lakkoja. Toi siis ihan esimerkiksi! :D Mutta kyllä blogi on tullut sen verran tärkeäksi että ei ole kuitenkaan sellainen "surullinen mieli" (ja en tiedä mistä suru tuli ;) )

Ja hei toi pienellä kirjoitettu kyllä nosti hymyn huulille! ^-^

Iina kirjoitti...

ihana! :D "Kuvauksissa ei vahingoitettu yhtäkään kynsilakkaa"

Kieltämättä joskus vähän ottaa aivoon, kun esim. luonani vierailevat ystäväni näkevät vahingossa lakkakokoelmani (ja ihan tosi, ei niitä ole edes kovinkaan paljoa, alle 50) ja silloin saa kuulla äänekkäitä huokaisuja. "näihinkö sä rahas tuhlaat??!?!?"

Iina kirjoitti...

.. ja vielä jatkoa edelliseen kommenttiin, kerran mainitsin vahingossa, että tilasin just amerikasta satsin kynsilakkoja. Voi elämä kuinka mulle pyöriteltiin silmiä ja huokailtiin ja kaikkea muuta mahdollista... Isäni ei onneksi edes tiedä kynsilakkakokoelmastani tai tilauksista mitään, ja hyvä niin (;

Minna / Glitz & Glam kirjoitti...

Voi vitsit miten mua nauratti kirjoitustasi lukiessa. :D Samaistuin hyvin moneen kohtaan. ;D

Saan itsekin toisinaan hieman negatiivisia kommentteja ostoksistani, mutta perustelen heille sen, että jokaisella on omat rahareikänsä. En minäkään päivittele jos joku "tuhlaa" rahaa kuntosaleihin ja urheiluvarusteisiin, en päivittele toisten jatkuvia vaateostoksia, en katso vinoon, jos joku käyttää paljon rahaa kirjoihin jne. Jokaisella on omat intohimon kohteensa ja jos itse omaa jonkun kohteen niin on väärin tuomita toisten intohimon kohteita. Itse olen nyt ollut kynsilakkojen ostolakossa maaliskuusta asti ja hyvin on menny. :) Olen ylpeä itsestäni. Olen ehkä saavuttanut nyt sen, että minulla on omiksi tarpeiksi sopivasti kynsilakkoja. Kosmetiikkaan kyllä menee rahaa, mutta minulla on kyllä aivan OIKEASTI hyvä syy siihen... tarvitseehan ammattilaisella olla sitä tavaraa millä tehdä kaikkea. ;)

Itse juuri julkaisin tekstin, jossa kirjoitan tuosta kaupallistumisesta ja mainostuksesta. ;) Hassu yhteensattuma, että kirjoitamme samaa aikaa aiheesta ja pähkäilemme samoja asioita.

http://glitz8glam.blogspot.com/2011/06/meikkaaja-maskeeraajakoulu-paattyi-ja.html

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Pinja: Jep, raha puhuttaa! :D Kyllä sen itse sitten tietää, millon mennään oman rajan ylitse, tärkeintähän on aina se, eikä muiden mielipiteet.
Vaikka blogin ansiosta tavaraa kuluu kynsien laittoon enemmän, ei noita tarvikkeita nyt niin kamalasti kulu, enkä pelkää niitä käyttääkkään ;)

Tuhkimo: No kun jos veitsikuva oli liian uhkaava pikku lakkoja kohtaan ^__^

Joo, eipä siihen edes kamalasti rahaa tarvitse, että vuosien mittaan saa sen 50-100 lakkaa, joka on monen mielestä suuri määrä. Ihmisillä on kuitenkin eri määrä rahaa ja joku 5-7€ kuukaudessa kynsijuttuihin tuskin on monellekkaan paljoa (tolla summallahan saa jo lakan plus kynsikoristeita esim. e-baystä)

Ehkä isän on parastakin pysyä pimennossa. :D Voishan ton saman summan käyttää helposti vaatteisiin ja ulkonasyömiseenkin, mikä menee normi jenkkisatsiin lakkoja (jos ajatellaan että summa on 20-35€)

Minna: Tämä on jännä, varsinkin kun on kyse aikuisista ihmisistä. Monellako menee se 1-2 askia tupakkaa viikossa? 1 aski on nykyhinnoilla jo n.20€ kuussa, sillä saa jo monta lakkaa! (Lauralogiikkaa)

Aika sama tilanne muuten, en ole ostellut lakkoja maaliskuusta asti, enkä ole tarvinnut. (okei, 1 värilakka, 1 pakollinen päälyslakka ja 1 koristesetti eurolla) ja näitä kun ei nyt tarvitse niin paljoa enää, vaikka en tosiaan tuomitse heitäkään jotka tilaavat vaikka kolkonaisen kokoelman kuukausittain.

Luin tuon kirjoitusesi muuten tänään ja ajattelin samaa. :D Itseäni lähestyttiin joskus kesäkuun alussa ja edellisen kerran pari kuukautta sitten, nyt kuitenkin vasta kirjoitin asiasta.
Eipä tuossakaan mitään väärää ole jos mainostilaksi ryhtyy, omien arvojen mukaan kukin näitä asioita pohtii. :)

*****************

Yleisesti vielä.. toivottavasti ei ole tässä kommentissa kauheasti typoja, pitkiä vastausviestejä on kamala kirjottaa. :D

Toiseksi, olen Btw tosi ylpeä kaikille minulle kommentoivista ihmisistä, en ole koskaan saanut mitään herjaavaa tai negatiivista kommenttia!
Tiedän, että monia on lähestytty näillä "miten sun ammatissa on varaa lakkoihin" tyyppisiin kysymyksiin.

Minna / Glitz & Glam kirjoitti...

Jokainen tekee blogillaan miten tekee ja ostaa niin monta kynsilakkaa kuin haluaa. Minun ajatusmaailmani on vapaamielinen ja en tuomitse muita. :) Minusta kenelläkään ei ole varaa osoitella ja syytellä/moralisoida toisia henkilökohtaisesti. Tämä on minun mottoni. :)

Itse kun olen tupakoitsija, niin voin kertoa, että minulla menee se 1-2 askia päivässä, eli summa on paaaaaljon suurempi. Voi kun polttaisinkin viikossa vain yhden! :D Tosin olen nyt vakavasti alkanut harkitsemaan seuraavaa projektia, eli tupakoinnin lopettamista, koska se on kyllä yksi maailman tyhmimpiä tapoja. Siitä ei hyödy kuin tupakkafirmat. :(

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Minna: totta, tupakka olikin vain yksi mahdollinen esimerkki. :D Itse taas käytän alkoholia pari kertaa kuussa ja sekin saa kulumaan rahaa.
Jännä ettei kaikille ole itsestään selvää, että kaikilla meistä on eri palkka, eri vuokra, toisilla auto, toisilla ei, toiset jemmaa rahaa ja toiset ei.

Hassua kyllä miten juuri kosmetiikka, tai kynsilakat saavat monet ihmettelemään.
Okei, ehkä lakoista ei samanlaista hyötyä ole kun esim. autosta, mutta moni tuntuu mielellään pistävän siihen autoon rahaa, vaikka se ei olisikaan ihan elinehto.

Toisaalta, nyt kun kaikki tietää miten "pimahtanu" meikäläinen on ostoksineen se taitaa olla se ja sama onko mulla 2 vai 4 laatikkoa lakkaa. :D

Iina kirjoitti...

Vielä tuohon Lauran uusimpaan kommenttiin liittyen, niin että mikä siinä on, että pidetään ihan pimahtaneena, jos kerää meikkejä/kynsilakkoja haltuunsa ja pitää kosmetiikkaa harrastuksen kohteenaan, mutta jos kuluttaa johonkin muuhun kiinnostuksen kohteensa rahaa, kuten kalliisiin koruihin, sisustukseen yms. niin sitä ei väheksytä? Onko se sitten niin, että kosmetiikan käyttäminen on turhamaista ja siihen ei ole mitään järkeä kuluttaa rahojaan?

Kukin elää omien varojensa mukaan ja monet eivät ota huomioon esimerkiksi sitä, ettei omista autoa ja kulkee kaikki matkat polkupyörällä, taikka ei käytä päihteitä.

Minna / Glitz & Glam kirjoitti...

Hassua miten sanoit noista autoista... ;D Minun edesmennyt pikkuveljeni oli aivan autohullu henkeen ja vereen. Hänen luomisen tuskansa kohdistui autoihin ja hän teki kaikenlaisia projekteja, tilasi osia Saksasta, kiillotti & puunas ja kuvasi vaihevaiheelta, että myös laittoi kuviaan muiden harrastajiien keskuuteen foorumeille, missä hän antoi toisille neuvoja jne. Tosiaan hänen poismenonsa aiheutti ympäri Suomea surupäivän alan harrastajien parissa.

Joskus leikkimielisesti muljauttelin hänelle silmiäni ja huokasin, kun hän esitteli lelujaan ja aarteitaan, mutta me kaksi olimme aivan samanlaisia, meillä vaan intohimon kohteet olivat erilaiset ja rahaa kului niihin. "Voishan sitä tyhmempääkin tuhlata" totesi pikkuveljeni usein. :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Tuhkimo: se on jännä asia, eikä siitä tunnu pääsevän yli eikä ympäri. :D
Ei tässä muu auta, kun olla itsekseen vähän pimahtanut muiden keskellä.

Minna: Autoharrastus on noin siis kunnon harrastusharrastuksena mielestäni aika mielenkiintoinen, vaikka sinänsä en autoista dikkaa. Hienosti laitetut autot kuitenkin kääntää aina pään! ;)

Kuitenkin auto ihan ei-harrastuksena ja peruskäytössäkin tulee mielestäni aika kalliiksi. Ainakin kalliimmaksi kun esim, kuukausikortti 30€ kuussa. :D

Anonyymi kirjoitti...

Ootko oikee kätinen? tuli vaan mielee, et ku mie oon ja mulla on tosi hankala tehä ittelle oikeaan käteen vasurilla kynnet ja siihen menee sitten lopulta hermot. Nii miten ite onnistut tekemään koristuksi "väärällä" kädellä?:)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Jep, oikeakätinen olen. Vasurilla on ihan superhankala tehdä ja usein pelkistän sillätehdyt kuviot. Olen kuitenkin tovin pitänyt blogia vain vasurulla koristelluilla kynsillä, joten tottuu siihenkin äkkiä ;D Mutta siitä tottuu nopeasti poiskin..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...