lauantai 4. kesäkuuta 2011

Vinkkisarja: kestävä huulipuna

Ta-daa! Aloitan pienen vinkkisarjasen, johon toistaiseksi olen keksinyt erilaisia meikkijuttuja, mutta miksi ei myös kynsiinkin liittyvää.
Nämä vinkit eivät ole mitään ydintiedettä ja monet nämä tietävätkin, mutta on jotenkin hauska koota ylös kaikki ne, jotka olen itse todennut hyviksi ja kokeilemisen arvoiseksi.
Ensimmäinen osa kertoo kestävän huulipunan laitosta.
Tämäkin on täysin mielipideasia, mutta jos tarvitset ratkaisua intensiivisen punan pysymiseen huulilla, voi vinkki olla toimiva.
Monethan tykkäävät nimenomaan kiiltävästä ja kosteutetusta tunteesta, minä tykkään siitä ettei sitä punaa tavallaan tunne lainkaan, eli huulet saavat tuntua kuivemmilta=kestävältä.

Ensin kertaan pari muutakin vinkkiä, jotka voivat avittaa tämän lisäksi: kunnon kuorinta ja huulten kosteutus ennen toimenpidettä, huultenrajauskynä ja kunnon huultenpohjustustuote.
Rajauskyniä käytän itse satunnaisesti, oman tekniikkani kanssa en pohjustustuotetta tosin tarvitse, enkä ole sellaista vielä päässyt kokeilemaan.

Tämä perustuu vanhaan kunnon nenäliinanpainamisvinkkiin, mutta itselleni se ei riitä joten teen aina tämän oman kaavani mukaan.

Aloitetaan Nyxin Thalia punalla. Hyvin kiiltävä, pehmeä ja todellakin sen näkäinen, ettei tarvitse kauaa olla, kun punan on jo käytännössä itse syönyt, puhumattakaan juomisesta/syömisestä.
Tämä runsas puna painetaan maukkaaseen nenäliinaan, jotta siihen jää kaikki ylimääräinen.
Nyt huulet tuntuvat matalta, mutta sävyä ei välttämättä ole vielä tarpeeksi. Siispä sitä lisätään kerran ja taas taputellaan pois. Paperia voi vain painaa huulia vasten ja sormella vähän taputella.

Normaalistihan tämä toimenpide kehoitetaan tekemään kerran, minä teen sen kuitenkin _vähintään_ kolme kertaa.
Viimeiseksi en lisää huulipunaa kokonaan huuliin, vaan taputtelen siihen vaan extraväriä.
 Lopputulos on vähän matta, mutta huomaamattoman ja pysyvän tuntuinen. Kunnolla kerrostettu, eikä sitä hevillä saa siihen kuntoon että alta kuultaisi oma huulen väri, vaikka tällaiset nudet vähän antavatkin anteeksi.

Tummanpunaisen värin kanssa saatan kerrostaa punaa viisi kertaa, sillä tykkään pitää punaista juhliessa, mikä taatusti heikentää sen pysyvyyttä.

Seuraavaksi pari kuvaa Goshin Lambada sävyllä, joka on kauniin kiiltävä puna, mutta valitettavasti ei tämäkään kestä menoa kovin hyvin.
Muutaman taputtelukerran jälkeen tulos on jälleen itseäni enemmän miellyttävä, ei tarvitse suunnilleen nielevänsä kaikkea punaa.


Tällä tekniikalla saan punan kestämään niin, ettei siitä välttämättä irtoa juodessa lasinreunaan mitään. Voi olla paljon huolettomammin ja juhlia jopa 5-6h lisäämättä tai korjailematta mitään.

Tähän päälle ei tietenkään saa laittaa mitään kiiltoa, koska huulikiilto vähentää aina punan kestävyyttä.
Eikä tämä myöskään toimi niillä, ketkä haluavat herkullisen kosteutetun näköiset huulet, tai on taipumusta todella herkästi kuivumiseen.

Itselläni kuivuu normaaliin tahtiin huulet, mutta tämä ei niitä tee kuitenkaan kuivan tuntuiseksi, vaan niinkun alussa sanoin "huomaamattoman tuntuiseksi".

Onko muita, joilla on tapana kerrostaa punaa jopa sen 3-5 kertaa, vai olenko yksin neuroottisuuteni kanssa? :D

6 kommenttia:

hellin kirjoitti...

En ole kokeillut kerrostaa noin montaa kertaa mutta täytyy kokeilla jos se auttaisi! Kiitos vinkistä! Mitä pohjustajaa sitten käytät?

Anonyymi kirjoitti...

Olen kerrostanut korkeintaan 2 kertaa, mutta pitääkin kokeilla tuota!

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

hellin: se voi auttaa, tietty riippuu omista huulista ja punan laadusta :P
Mitään pohjustajaa en ole vielä käyttänyt

Anonyymi: joo kannattaa kokeilla, mitäänhän se ei maksa jos se ei sitten toimikkaan ;)

Vauhtimamma kirjoitti...

Mä olen jo luovuttanut kaikkien muiden kanssa paitsi Max Factorin Lip Finityn. Täytyykin joskus koittaa tuota kikkaa. Epäilen kyllä pahasti, että intensiiviselle punalle ei saa noista luomupunista samanlaista pysyvyyttä kuin tässä sun esimerkissä. Mutta yrittänytthän ei laiteta. Joten kiitos vinkistä :) !

A kirjoitti...

Itse usein kerrostan pari kertaa ja lisään vielä Sally Hansenin lip colour consealeria päälle :)

(todellaupea)Layrä kirjoitti...

Kiitos Ansku vinkistä, pitääpä googletella tota lip colour consealeria! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...